22.01.2023

Kiekko-Espoo haki voiton Raksilasta

Kärppien vuoden ensimmäinen peli Raksilassa päättyi sarjan kärkijoukkueisiin kuuluvan Kiekko-Espoon voittoon maalein 5–1.

Espoon Reetta Valkjärvi teki ottelun avausmaalin 13. minuutilla. Kärppien tasoitusmaali nähtiin ensimmäisen erän loppupuolella ajassa 18.47. Kausina 2015–19 Kärpissä liigaa pelannut, liigatasolle tänä viikonloppuna palannut Jasmin Hulanmäki pääsi Emma Ekoluoman loistavasta syötöstä nokikkain maalivahti Minja Dufvan kanssa ja veivasi kiekon maaliin. Toiseksi syöttäjäksi merkittiin Jasmine Ylitalo.

Kärpät selvitti ensimmäisessä erässä kaksi alivoimaa. Erän viimeisellä minuutilla Kärpät pääsi myös ylivoimalle, kun maalintekijä Valkjärvi otti 2+10 minuutin rangaistuksen laitataklauksesta. Toisen erän alkuun jatkunut ylivoima ei kuitenkaan tuottanut Kärpille tulosta.

Pian Kärppien ylivoiman jälkeen Kiekko-Espoo meni johtoon Lisette Täksin komealla ohjauksella maalin sivustalta. Viisi minuuttia myöhemmin espoolaiset lisäsivät johtoaan tehtailemalla kaksi maalia 17 sekunnin sisään. 

Maaleista ensimmäistä tarkisteltiin pitkään videolta, mutta lopulta maali hyväksyttiin. 39. minuutilla nähtiin jo päivän toinen videotarkistus, kun espoolaiset saivat kiekon kärppämaaliin, mutta maali hylättiin maalivahdin häirintänä. Hetkeä myöhemmin erän viimeisellä minuutilla Julia Schalin lisäsi vierasjoukkueen johtoa runnomalla viivalaukauksen paluukiekon maaliin.

Kolmas erä pelattiin tasaisemmin maalittomana. Kärppien maalivahti Kati Asikainen urakoi ottelussa 39 torjuntaa. Drufva selvisi 17 torjunnalla. Espoolaisten pisterohmuna toimi maajoukkuehyökkääjä Emmi Rakkolainen keräten kolme syöttöpistettä. Myös Täks (1+1) ja Ada Eronen (0+2) keräsivät useamman pisteen.

Kärppien kokeneempaan kaartiin kuuluva Sari Wäänänen kehotti katsomaan tuloksen taakse joukkueen peliä. – Tämän viikonlopun pelit menivät paremmin kuin tulostaulu antaa ymmärtää. Pystymme kyllä haastamaan minkä tahansa joukkueen, mutta joukkueemme kokemattomuus näkyy vielä. Alussa pelaamme todella hyvin, mutta emme vain pysty jatkamaan tarpeeksi hyvällä tasolla koko kuusikymppistä ja kaadumme omiin virheisiimme. Suunta on kuitenkin oikea ja pelissä on paljon positiivista alkukauteen verrattuna. Joukkueen kasvutarina on vielä kesken, muistuttaa Wäänänen.

Kärppien seuraavat pelit

Ensi viikonloppuna Kärpät lähtee vieraspelikiertueelle. Lauantaina 28.1. kello 15.30 pelataan Rauman Lukkoa vastaan Eurajoella. Sunnuntaiksi Kärpät matkaa Tampereelle, jossa kohdataan Tesomalla Ilves kello 15 alkavassa ottelussa. Otteluita voi katsoa tuttuun tapaan Leijonat.tv-palvelussa.

21.01.2023

Vuoden ensimmäinen ottelu Raahessa päättyi HIFK:n voittoon 10­­­­­­–1.

Alkuminuuteilla Kärpät oli terävästi kiekossa ja peli pyöri HIFK:n päädyssä. Palkinto tuli yhdeksän minuutin kohdalla, kun Emma Ekoluoma upotti kiekon HIFK:n maaliin suorasta hyökkäyksestä komealla laukauksella.

Vieraat eivät tästä hätkähtäneet, vaan survoivat pelin tasoihin pari minuuttia myöhemmin. Erän loppupuolella Kärpät joutui tiukkaan paikkaan, kun kotijoukkueelle vihellettiin samassa ajassa kaksi kamppijäähyä. HIFK:n ylivoima oli armoton, ensimmäinen ylivoimamaali 14 sekunnissa ja vielä viidellä neljää vastaan toinen. Ensimmäisen erän jälkeen taululla oli 1­–3.

Toisessa erässä HIFK meni menojaan latoen kärppämaaliin kolme lisäosumaa. Erän lopulla Kärpille vihelletty jäähy kostautui kolmannen erän alussa HIFK:n ylivoimamaalina. Vajaata minuuttia myöhemmin HIFK kuittasi tilanteeksi jo 1–8. Kärppien aikalisä ei kääntänyt kelkkaa, vaan HIFK mätti vielä kaksi osumaa ja loppulukemat 1–10.

Kärppien maalilla ensimmäisen ottelunsa pelannut Malviina Kortessalo koppasi 30 torjuntaa, HIFK:n veräjällä Iina Kuusela keräsi 28.

Kärppien seuraava ottelu pelataan heti huomenna sunnuntaina klo 13:00 Oulun Energia Areenalla K-Espoota vastaan. Tervetuloa!

10.12.2022

Kärpille riemukas kotivoitto

Kärppien vuoden viimeinen peli päättyi kovan taistelun ja jännittävien vaiheiden jälkeen 6–5-kotivoittoon Turun Palloseurasta.

Ensimmäinen erä oli jäähyjen sävyttämä. Jo kolmannella minuutilla Kärpät joutui pelaamaan alivoimaa. Kärppien hyvän alivoiman lopuksi TPS:n Pauliina Salonen teki ottelun avausosuman, kun alivoiman päättymisestä oli kulunut vain seitsemän sekuntia.

Kärpät sai myös tilaisuuden pelata ylivoimaa erän 12. minuutilla, mutta jäi maaleitta. Hetken kuluttua Kärpille vihellettiin jäähy liian monesta pelaajasta jäällä. Turkulaiset lisäsivät johtoaan ylivoimalla, kun puolustaja Anni Timonen lämäsi viivasta kiekon maaliin ajassa 15.02. Erän loppuunkin vihellettiin vielä molemmille joukkueille jäähy. Kärppien jäähy jatkui vielä toiseenkin erään saakka.

Seuraavat kolme maalia teki Kärpät. Ensin Monica Sarkkinen Mata karkasi läpiajoon Veera Pitkäsen loistavasta syötöstä ja laukoi pienen harhautuksen jälkeen kiekon ohi TPS-vahti Suvi Saarisen, kun toista erää oli pelattu reilut viisi minuuttia. Toiseksi syöttäjäksi merkittiin kolme syöttöpistettä tänään kerännyt Kristiina Meriläinen.

Kärppien hyvä ote pelistä jatkui ja tuotti turkulaisille jäähyn pian maalin jälkeen. Ylivoiman juuri päätyttyä Eerika Hautala toi Kärpät tasoihin laukoen kiekon komeasti ylämummoon pelikellon näyttäessä aikaa 28.26.

Ensimmäinen liigamaali maistui Kärppien parhaana pelaajana palkitulle puolustaja Hautalalle. – Syötin siinä Ainolle (Kaijankoski) viivassa, sain häneltä kiekon takaisin ja pääsin vapaasti vetämään. Tosi hyvä fiilis, kun saatiin pitkästä aikaa voitto. Vaikka maaleja tuli vuorotellen, niin jaksettiin uskoa voittoon, kertoi pelistä Hautala. Joulutauon suunnitelmiin Hautalalla kuuluu aluksi kiivaan pelitahdin päätteeksi lepoa, sitten ulkojäillä käymistä ja treenaamista.

Sarkkinen Mata vei Kärpät johtoon ottelun toisella maalillaan, kun erää oli jäljellä reilut kaksi minuuttia. Maalin syöttivät Oona Havana ja Meriläinen. Susanna Viitala toi TPS:n tasoihin erän viimeisellä minuutilla. Kolmanteen erään lähdettiin siis jännittävästä 3–3-tasatilanteesta.

TPS meni johtoon Timosen ottelun toisella maalilla erän alussa. Vain reilut kaksi minuuttia myöhemmin Emma Ekoluoman hyvä karvauspeli tuotti maalin, kun hän riisti kiekon maalin takana Saariselta ja kiepautti kiekon tyhjään maaliin.

Moona Keskisarja vei TPS:n jälleen johtoon erän puolivälin jälkeen, mutta Kärpät ei luovuttanut taistelua. Tilli Keränen nousi Havanan syötöstä maalille ja yritti veivata kiekon Saarisen ohi. Paluukiekkoon ehtinyt Anna-Kaisa Antti-Roiko iski kiekon maaliin ja Kärpät tasoihin ajassa 52.41.

Kati Seppäsen vahva nousu kiekon kanssa tuotti vastustajalle koukkaamisjäähyn, ja Kärpät pääsi yrittämään ottelun ratkaisua ylivoimalla. Meriläinen lämäsi viivasta ja Ekoluoma iski ottelun voittomaalin paluukiekosta, kun peliä oli jäljellä enää kaksi minuuttia. Toiseksi syöttäjäksi maaliin merkittiin Seppänen.

Raksilan yleisö joutui vielä jännittämään loppuun saakka, sillä TPS sai ilman maalivahtia ylimääräisen kenttäpelaajan turvin hyvän mylläkän aikaiseksi kärppämaalille. Keränen joutui sulkemaan kiekon maalivahdin alueella, ja TPS:n Tereza Pistekova pääsi yrittämään tasoitusta rangaistuslaukauksesta ajassa 59.28. Ottelussa 28 kertaa torjunut ja tukun huipputorjuntoja esitellyt Kati Asikainen oli Pistekovan harhautuksessa hyvin mukana ja veto suuntautui ohi maalin. TPS sai vielä kiekon maalin tolppaan asti, mutta Kärpät taisteli lopun hyvin ja pääsi juhlimaan kolmen pisteen voittoa.

Kärppien vastuuvalmentaja Sanna Lankosaari oli syystäkin tyytyväinen joukkueensa esitykseen. – Kun meille on tullut ottelu ottelun jälkeen maalin tappioita, niin tänään henkinen kapasiteetti oli kova ja paketti pysyi hyvin kasassa. Totta kai meillä on vielä paljon kehitettävääkin, mutta tästä on hyvä lähteä tauolle, tuumi Lankosaari.

Kärppien seuraavat pelit

Naisten Liiga jää tämän viikonlopun pelien jälkeen joulutauolle. Kärpät ei enää pelaa huomenna sunnuntaina, 

Joulutauolta palataan kotiotteluiden merkeissä tammikuussa. Lauantaina 21.1. kello 12 Kärpät pelaa HIFK:ta vastaan. Sunnuntaina 22.1. kello 13 alkavaan otteluun vastustajaksi saapuu Kiekko-Espoo. Tervetuloa Oulun Energia Areenalle kannustamaan Kärpät voittoon!

 

06.12.2022

Kärpät hävisi sarjajumbolle Rovaniemellä

Kärpät matkusti itsenäisyyspäivän vieraspelireissulla Rovaniemen Kiekon vieraaksi. Joukkueiden ensimmäinen kohtaaminen Oulussa oli päättynyt Kärppien suurinumeroiseen voittoon. Ottelu oli molemmille joukkueille jo kolmas neljän päivän sisällä. Kahden väsyneen joukkueen taiston vei nälkäisempi kotijoukkue, joka saalisti Kärppien kustannuksella kauden ensimmäisen voittonsa 26. pelissään. 

Ensimmäisessä erässä molemmat joukkueet saivat pelata yhden ylivoiman. Kärpät ei omalla ylivoimallaan onnistunut maalinteossa, mutta rovaniemeläiset menivät hetken kuluttua 1–0-johtoon ylivoimalla. Iida Lappalainen laukoi kärppäneliön keskeltä kiekon maaliin, kun peliä oli pelattu 7.58.

Kärpät tasoitti ottelun erän puolivälissä, kun Kärppien parhaaksi pelaajaksi valittu Anna-Kaisa Antti-Roiko syötti omalta puolustusalueelta kiekon vauhtiin Oona Havanalle, joka purjehti läpi kentän ja laukoi kiekon ohi RoKi-vahti Janika Järvikarin. Maaliin toiseksi syöttäjäksi merkittiin Veera Pitkänen.

Tilli Keränen vei Kärpät johtoon toisen erän ensimmäisellä minuutilla. Eevi Siermala syötti Noora Tukiaiselle, joka heitti kiekkoa viivasta maalille. Keränen oli oikeassa paikassa oikeaan aikaan ja veivasi kiekon maaliin lähietäisyydeltä.

Hetken kuluttua Kärpät joutui alivoimalle, mutta rovaniemeläiset joutuivat pian luopumaan ylivoima-ajastaan ottaessaan hyökkäyspään jäähyn. Peliä jatkettiin tasavajalla, jonka aikana kotijoukkue tasoitti ottelun 2–2:een. Viivi Iso-Kouvola harhautti hienosti kärppäpelaajan sivuun ja pääsi laukomaan kiekon ohi kärppävahti Kati Asikaisen.

Rovaniemeläisten voittomaali syntyi kolmannessa erässä ajassa 45.54 joukkueiden pelatessa tasavajaalla neljällä kenttäpelaajalla. Kärppien vaihtovirhe avasi kotijoukkueelle tilaa, ja maalintekijä Anna Kalová nousi röyhkeästi kärppäpelaajien välistä yksin maalille. Kolmannen erän viimeiset viisi minuuttia oli oululaisten hallintaa, kun Kärpät pääsi ensin pelaamaan ylivoimaa ja otti sitten aikalisän jälkeen pelissä yhteensä 19 kertaa torjuneen Asikaisen pois maalinsa suulta sekä kuudennen kenttäpelaajan jäälle. Tasoitusmaalia joukkue ei kuitenkaan tällä kertaa saanut aikaiseksi.

Kärppien seuraavat pelit

Lauantaina 10.12. kello 12 Kärpät pelaa viimeisen ottelunsa ennen joulutaukoa, kotiottelun Turun Palloseuraa vastaan. Tervetuloa Oulun Energia Areenalle kannustamaan Kärpät voittoon!

 

04.12.2022

HPK:n viime hetken maali tuotti Kärpille tappion

Kärpät taisteli ottelun viime sekunneille asti voitosta kotonaan Hämeenlinnan Pallokerhoa vastaan. Kolmanteen erään lähdettiin tasatilanteesta. HPK:n voittomaalin teki Karolina Erbanova vain viisi sekuntia ennen kolmannen erän päättymistä. Näin HPK vei kolme pistettä Hämeenlinnaan maalein 3–4.

Kärppäkapteeni Aino Kaijankoski harmitteli niukkaa tappiota pelin jälkeen. – Hyvä ilme ja taistelua meiltä, mutta selkärangan pitäisi kestää kokonaiset 60 minuuttia. Nyt jäätiin viisi sekuntia siitä vajaaksi. Pienestä se voitto voi olla kiiinni, mutta tänään kaaduimme omiin virheisiimme, pohti Kaijankoski. 

Kärpät joutui jo ensimmäisen erän neljännellä minuutilla alivoimalle, mutta selvitti hämeenlinnalaisten maalintekoyritykset tänään torjuntavuorossa olleen Iina Oilingin johdolla. Ottelun avausmaali syntyi ajassa 8.18. Kaijankoski ja Oona Havana syöttivät kiekon Anna-Kaisa Antti-Roikolle, joka laukoi kiekon maaliin.

Erän puolenvälin jälkeen Kärpät joutui jälleen pelaamaan alivoimaa. Tällä kertaa HPK otti ylivoimalla estämisjäähyn, ja peliä jatkettiin tasavajaalla. Sari Wäänänen löi kiekon päätyyn, kaivoi kiekon kulmasta itselleen ja laukoi pienestä kulmasta maalin. Saimi Lehto teki vierasjoukkueen ensimmäisen maalin ajassa 16.31. Erätauolle lähdettiin Kärppien johtaessa 2–1.

Kärpät lisäsi johtoaan toisen erän viidennellä minuutilla. Kristiina Meriläinen syötti Antti-Roikolle, joka käytti nopeuttaan hyökkäyssuuntaan, mutta ajautui puolustajan estelyiden vuoksi maalin taakse. Antti-Roiko syötti kiekon hienosti selkänsä takaa maalin eteen, jonne ensimmäisenä ehtinyt Monica Sarkkinen Mata tuikkasi kiekon ohi 20 kertaa ottelussa torjuneen HPK-vahti Salla Sivulan. HPK tasoitti ottelun tehtyään erän puolivälin paikkeilla kaksi maalia, kavennusmaalin teki Jade Mäkivaara ja tasoituksen Erbanova.

Kauden viidennen ottelunsa pelannut maalivahti Oilinki torjui ottelussa 27 kertaa. Kärppien parhaaksi pelaajaksi valittiin tehot 1+1 iskenyt Antti-Roiko.

Kärppien seuraavat pelit

Itsenäisyyspäivänä tiistaina 6.12. Kärpät matkaa vierasotteluun Rovaniemelle. Ottelu alkaa kello 14.30 ja on katsottavissa Leijonat.fi-palvelusta.

Lauantaina 10.12. kello 12 Kärpät pelaa kotiottelun Turun Palloseuraa vastaan. Tervetuloa Oulun Energia Areenalle kannustamaan Kärpät voittoon!

03.12.2022

Ilves vei voiton Raksilassa

Kärpät kohtasi Tampereen Ilveksen kolmannen kerran tällä kaudella. Tamperelaiset veivät Raksilassa voiton maalein 2–4.

Kärpät aloitti ottelun vahvasti ja rakenteli ensimmäisissä vaihdoissa useita maalintekotilanteita. Pelikellon näyttäessä aikaa 4.29 Kärpät sai jäähyn, mutta joukkue selvitti alivoiman mallikkaasti.

Maalinteon ottelussa aloitti kuitenkin Ilves. Oona Havanan johtama ykköskenttä sai aikaan hyvän painostuksen Ilves-maalille, mutta kiekonmenetys johti Ilveksen vastahyökkäykseen kahden pelaajan karatessa läpiajoon. Helen Puputti laukoi kiekon kärppävahti Kati Asikaisen taakse, kun erää oli pelattu 9.11.

Ilves sai kiekon vielä toistamiseen kärppämaaliin, mutta maali hylättiin maalivahdin estämisenä. Ensimmäiselle erätauolle lähdettiin vierasjoukkueen johtaessa 0–1.

Kärpät tasoitti pelin ajassa 26.20. Maalintekijä Havana sai syötön kauden ensimmäistä peliään pelaavalta Sari Wäänäseltä hyökkäysalueella. Syöttöpisteen maaliin nappasi myös sekä ykkösketjun laitahyökkääjänä että puolustajana pelissä uurastanut Monica Sarkkinen Mata.

Sari Wäänänen pelasi tänään kauden ensimmäisen pelinsä. Kuva Sirpa Pöyhönen.

Vierasjoukkue meni johtoon ylivoimalla, kun ottelun toisen maalinsa tehnyt Helen Puputti tuikkasi kiekon verkkoon maalinedusruuhkasta. Maali syntyi, kun toista erää oli jäljellä viisi minuuttia.

Kolmannen erän alussa Kärpät pääsi ylivoimalle. Havana laukoi ensin kiekon tolppaan. Kun Havana sai kiekon toistamiseen hyvään maalintekosektoriin, hän ei enää erehtynyt, vaan laukoi kiekon komeasti ylänurkkaan. Maali syntyi, kun kolmatta erää oli pelattu vajaat kolme minuuttia, ja siihen syötön antoi kärppäkapteeni Aino Kaijankoski.

Monica Sarkkinen Mata, Aino Kaijankoski ja Oona Havana juhlivat Havanan 2–2-maalia. Kuva Sirpa Pöyhönen.

Ilveksen voittomaalin teki Emilia Varpula ajassa 45.17. Loppulukemat viimeisteli Aleksandra Nurminen maalinedushässäkästä kolmannen erän kahdeksannella minuutilla.

Kaksi maalia laukonut Havana palkittiin tänään ansaitusti Kärppien parhaana pelaajana. Asikainen torjui ottelussa 38 kertaa, ja Ilveksen Melisa Mörönen 25 kertaa.

Kati Asikainen. Kuva Sirpa Pöyhönen.

Kärppien sisupelaajana palkittu Anna-Kaisa Antti-Roiko kuvaili aamupelejä hieman hankaliksi ajankohdaltaan, mutta totesi joukkueensa valmistautuneen otteluun hyvällä fiiliksellä. – Ensimmäinen erä oli meiltä hieman hakemista, toisessa loimme hyvin maalipaikkoja, mutta tällä kertaa kiekko ei vain pomppinut meille. Kolmannessa erässä ottelu ratkesi meidän merkkausvirheisiimme, analysoi ottelua Antti-Roiko. 

Oman, Havanan johtaman ketjunsa peliin Antti-Roiko oli osin tyytyväinen, mutta parannettavaakin vielä jäi. – Olimme ketjuna liikkeellä paremmalla jalalla kuin viime pelissä, mutta olisimme voineet tehdä enemmänkin maaleja. Vähän liikaa pyörittiin kulmissa, röyhkeämmin oltaisiin vielä voitu yrittää maaleja.

Anna-Kaisa Antti-Roiko. Kuva Sirpa Pöyhönen.

 

Kärppien seuraavat pelit

Sunnuntaina 4.12. kello 13 Kärpät pelaa Hämeenlinnan Pallokerhoa vastaan. Tervetuloa Raksilaan kannustamaan Kärpät voittoon!

Itsenäisyyspäivänä tiistaina 6.12. Kärpät matkaa vierasotteluun Rovaniemelle. Ottelu alkaa kello 14.30 ja on katsottavissa Leijonat.fi-palvelusta.

27.11.2022

Kärpät kiusasi kärkipään joukkueita

Kärpät pelasi tänä viikonloppuna kaksi ottelua pääkaupunkiseudulla. Lauantaina vastassa oli sarjakolmonen Kiekko-Espoo ja sunnuntaina toisena oleva Helsingin IFK.

Vaikka molemmista peleistä Kärpät lähtikin tappio mukanaan, niin Kärppien peli on kuitenkin mennyt kovasti eteenpäin alkusyksyyn verrattuna. Espoossa lukemat olivat tänä viikonloppuna tasaiset loppuun saakka, kun viimeinen maali 3–1 päättyneessä ottelussa tehtiin tyhjiin. Helsinkiläisiä vastaan Kärpät oli aiemmin hävinnyt jopa kahdeksalla ja kuudella maalilla, ja tänään lukemat olivatkin maltillisemmat 4–1.

Lauantain peli Espoossa

Espoossa kotijoukkue aloitti ottelun vahvasti. Kärppien 47 torjuntaa ottelussa napsinut maalivahti Kati Asikainen kuitenkin pelasi huippuottelun pitäen lukemat tasaisina, ja kolmanteen erään lähdettiin Espoon johtaessa vain 1–0. 

Kärpät paransi peliään kolmanteen erään, mutta Tinja-Mariia Haukijärven iltapäivän toinen maali vei espoolaiset kahden maalin johtoon, kun erää oli pelattu reilut viisi minuuttia. Vain 11 sekuntia maalin jälkeen Kärpät kavensi tilanteeksi 2–1. Oona Havana voitti aloituksen hyökkäyspäädyssä, ja puolustaja Aino Kaijankoski tälläsi kiekon maaliin. Kärpät pääsi lopussa vielä yrittämään tasoitusta ilman maalivahtia, mutta Anni-Elina Montonen laittoi kiekon tyhjään maaliin, kun ottelua oli jäljellä enää yhdeksän sekuntia.

– Kaksi ensimmäistä erää oli meiltä huonoa pelaamista, mutta kolmas sitten oli hyvä, tuumasi Kärppien vastuuvalmentaja Sanna Lankosaari, jolta kehut lauantain pelistä ansaitsi ainoastaan Asikainen.

Sunnuntain ottelu HIFK:n vieraana

Sunnuntaina kotijoukkue HIFK aloitti maalinteon, kun yhdeksän minuutin kohdalla Emilia Vesa teki maalin hienolla yksilösuorituksellaan. Vain pari minuuttia myöhemmin oli Kärppien vuoro tasoittaa tilanne. Kati Seppänen antoi hyökkäysalueella hyvän syötön vapaaseen paikkaan Emma Ekoluomalle, jonka upea laukaus painui maalin yläkulmaan. Toiseksi syöttäjäksi maaliin merkittiin ketjun toinen laituri Jasmine Ylitalo.

Toisen erän alku oli Kärppien hallintaa. Pohjoisen pikkupedot järjestelivät monta hyvää maalintekotilannetta HIFK:n maalille. Kärppien hyvä vaihe päättyi kuitenkin tahattomaan kampitusjäähyyn erän seitsemännellä minuutilla, kun kärppäpuolustajan maila jäi kamppailutilanteessa vastustajan jalkoihin.

HIFK meni ylivoimalla johtoon Julia Liikalan maalilla. Hetkeä myöhemmin myös Kärpät pääsi ylivoimalle. Ylivoima päättyi kuitenkin tuloksettomana, kun Kärpille vihellettiin rangaistus vaihtovirheestä. HIFK teki ajassa 32.34 maalin, kun maalin kulmalle yksin unohtunut Michaela Pejzlova laukoi kiekon verkkoon.

Kolmannen erän alussa Kärpät pääsi ylivoimalle, mutta joutui taistelemaan niin syöttöjä omassa päädyssä katkonutta märkää jäätä kuin kotijoukkueen hyvää alivoimaakin vastaan. Kun kolmatta erää oli pelattu noin seitsemän minuuttia, Pejzlova teki ottelun loppulukemat 4–1 pitkän ylivoimapyörityksen jälkeen. Kärpillä oli vielä useampikin hyvä maalintekoyritys, mutta kavennusta ei vain enää saatu aikaiseksi erän lopun ylivoimastakaan huolimatta.

Kärppien parhaana pelaajana palkittiin tänään maalintekijä Ekoluoma. Maalivahtien torjunnat kuvastivat ottelun tasaisuutta, kun HIFK:n Kiia Lahtinen torjui 24 ja Asikainen 25 kertaa.

– Tänään oltiin alusta asti hereillä. Vastustajan ykköskenttä oli parempi kuin meidän ykköskenttä. Pelirohkeutta kyllä rupeaa nyt näkymään ja pysyttiin hyvin hyökkäysalueella kiekossa, mutta peli vielä ailahtelee jonkin verran, analysoi Lankosaari.

Kärppien seuraavat pelit

Ensi viikonloppuna Kärpät pelaa kaksi kotiottelua Oulun Energia Areenalla. Lauantaina 3.12. kello 12 alkavassa ottelussa vastustajaksi saapuu Tampereen Ilves. Sunnuntaina 4.12. kello 13 Kärpät pelaa Hämeenlinnan Pallokerhoa vastaan. Tervetuloa Raksilaan kannustamaan Kärpät voittoon!

20.11.2022

Kärpät taisteli sarjakärkeä vastaan Raksilassa

Kärpät pelasi tänään kauden parhaan pelinsä kotiottelussa Kalevan Palloa vastaan. Kotijoukkue taisteli tasapäisesti tappiotta sarjakärjessä majailevan kuopiolaisryhmän kanssa. KalPan voittomaali tehtiin lukemin 3–5 päättyneessä ottelussa vasta viisi minuuttia ennen ottelun loppua.

Kärppien vastuuvalmentaja Sanna Lankosaari kertoi joukkueensa pelin menevän oikeaan suuntaan. – Hyvänä päivänä voimme haastaa kenet tahansa. Iso kiitos joukkueelle, että tappioista huolimatta taistelemme!

Kärpät sai otteluun salama-alun, kun Oona Havana laukoi Monica Sarkkinen Matan syötöstä kotijoukkueen johtoon jo ensimmäisessä vaihdossa ajassa 00.31. Hyvällä jalalla liikkeellä ollut kärppälauma pelasi koko ensimmäisen erän hienosti liikuttaen kiekkoa ja luoden hyviä tilanteita Jenna Juutilaisen vartoimalle maalille.

Anna-Kaisa Antti-Roiko (vas.), Monica Sarkkinen Mata ja Oona Havana juhlivat maalia. Kuva Sirpa Pöyhönen.

Kuopiolaiset aloittivat toisen erän hyvin, mutta kärppävahti Kati Asikainen selvitti maalipaikat varmasti. Seuraavan maalin tekikin kotijoukkue. Kakkosketjun pyöritys hyökkäyspäässä tuotti tulosta erän puolivälin jälkeen, kun Jasmine Ylitalo iski Kati Seppäsen laukauksen paluukiekon verkkoon.

Jasmine Ylitalo KalPa-maalilla. Etualalla Veera Pitkänen. Kuva Sirpa Pöyhönen.

Kärpät oli hetkeä myöhemmin lähellä mennä jo kolmen maalin johtoon, kun Sarkkinen Mata, Havana ja Anna-Kaisa Antti-Roiko järjestelivät ryysiksen KalPa-maalille. KalPan vastahyökkäys tilanteesta tuotti kuitenkin kavennusmaalin, maalintekijänä Johanna Juutilainen. Reilun minuutin kuluttua Jenna Kaila teki KalPan toisen maalin, ja toiselle erätauolle mentiin tasatilanteessa 2–2.

Havana laukoi Kärpät johtoon, kun ottelun kolmatta erää oli pelattu vain 58 sekuntia. Maalin syöttivät Antti-Roiko ja Aino Kaijankoski. Juutilainen toi KalPan jälleen tasoihin ottelun toisella maalillaan erän neljännellä minuutilla. Asikainen torjui tilanteessa ensin Elisa Holopaisen laukauksen, jonka jälkeen Juutilaisella oli helppo työ laittaa toiselta maalinkulmalta kiekko puolityhjään maaliin.

KalPan voittomaali syntyi ajassa 55.00, kun pistepörssin kakkosena oleva Holopainen riisti kiekon kärppäalueella ja pääsi yksin Asikaista vastaan. Reilu minuutti myöhemmin kuopiolaiset ottivat jäähyn. Kärppäjoukkue punoi juoniaan aikalisällä ja otti myös maalivahdin pois. 

Ajassa 57.10 maalintekijä Juutilainen passitettiin myös jäähylle ja Kärpät pääsi pelaamaan kuudella kolmea vastaan. Kärpät sai aikaan monta hyvää maalintekoyritystä. Lähimmäksi tasoitusmaalia pääsi Kaijankoski, jonka veto osui maalin sivurautoihin yleisön kohahdellessa jännityksestä.

Aino Kaijankoski. Kuva Sirpa Pöyhönen.

Ylitalon mielestä koko kärppäjoukkue taisteli tänään hienosti. – Vastustaja rokotti meidän pienistä virheistämme eli huolellisuutta tarvitaan vähän lisää. Selkeästi kuitenkin viisikkopelissä palaset alkavat loksahdella kohdilleen. Kati (Asikainen) pelasi hyvän pelin ja pystyi pitämään meitä pelissä mukana.

Puolustaja Kristiina Meriläinen ja maalivahti Kati Asikainen torjuntatöissä. Kuva Sirpa Pöyhönen.

Asikainen keräsikin tänään 40 torjuntaa, kun taas Juutilainen toisessa päädyssä selvisi 23 torjunnalla. Holopainen nakutteli tänään pisteet 2+3 ja valittiin ansaitusti vierasjoukkueen parhaaksi pelaajaksi. Kärpistä valinnan sai kaksi maalia iskenyt Havana, joka on 17 maalillaan tällä hetkellä liigan viidenneksi paras maalintekijä.

Oona Havana laukoo. Tilanteessa mukana myös Anna-Kaisa Antti-Roiko. Kuva Sirpa Pöyhönen.
Monica Sarkkinen Mata uurasti tänään ykkösketjun laiturina. Kuva Sirpa Pöyhönen.

Kärppien seuraavat pelit

Ensi viikonloppuna Kärpät matkaa pääkaupunkiseudulle. Lauantaina 26.11. kello 16.15 alkavassa ottelussa pelataan Kiekko-Espoota varten Tapiolassa. Sunnuntaina 27.11. kello 15 Kärpät pelaa HIFK:n vieraana Pirkkolassa. Otteluita voi seurata Leijonat.tv-palvelusta.

 

19.11.2022

Kärpille niukka tappio Kuortaneella

Kärpät vieraili tänään jo toistamiseen kuukauden sisään Kuortaneella. Tasaisessa kamppailussa maalit olivat tiukassa. Hyvin pelannut Kärpät jäi maaleitta, kun Team Kuortane vei voiton maalein 1–0.

Molemmat joukkueet saivat pelata ensimmäisessä erässä yhden ylivoiman, mutta ylivoimilla parhaat maalintekotilanteet tulivatkin alivoimajoukkueille. 

Anna-Kaisa Antti-Roiko ehti alivoimalla purkukiekkoon Kuortaneen alueella ensimmäisenä ja pääsikin nokikkain maalivahti Venla Variksen kanssa. Lähellä maalintekoa ensimmäisessä erässä olivat myös Monica Sarkkinen Mata läpiajosta sekä Kati Seppänen, jonka laukaus läheltä painui hiukan maalin yli.

Kärppien paras maalintekotilanne toisessa erässä oli Antti-Roikolla, joka pujotteli Kuortaneen puolustajien välistä maalille. Laukaus kuitenkin suuntautui hieman takakulmasta ohi.

Kotijoukkueen Peppi-Pauliina Virtanen teki voittomaaliksi jääneen osuman, kun kolmatta erää oli pelattu vasta seitsemän sekuntia. Syöttäjiksi maaliin kirjattiin Nea Tervonen ja Jenniina Kuoppala.

Kärpät otti aikalisän jo ajassa 56.21 ja pelasi lopun ottelusta ilman maalivahtia. Peli pyörikin ajoittain hyvin Kuortaneen päädyssä, mutta tasoitusmaalia ei vain saatu aikaiseksi.

Kärppävahti Kati Asikainen torjui tänään 23 kertaa, kun taas Varikselle kertyi 26 torjuntaa. Kärppien parhaana pelaajana palkittiin puolustaja Veera Pitkänen.

Kärppien vastuuvalmentaja Sanna Lankosaari oli tyytyväinen joukkueensa esitykseen. – Iso petraus edelliseen reissuun Kuortaneelle (3–1-tappio). Hyvin pystyimme luomaan maalintekopaikkoja, mutta maalit jäivät nyt odottamaan parempia aikoja.

Valmentaja Satu Kiipeli komppasi Lankosaarta. – Jos katsotaan tuloksen taakse, niin tämä oli meiltä hyvä peli!

Kärppien seuraava peli

Kärpät pelaa kotipelin jo heti huomenna, sunnuntaina 20.11. kello 17.30. Vastustajaksi saapuu KalPa Kuopiosta. Tervetuloa Oulun Energia Areenalle kannustamaan Kärpät voittoon!

06.11.2022

Kärpille tappio Kuopiossa

Kärppien viikon kolmas ottelu pelattiin Kuopiossa Kalevan Palloa vastaan. Kauden kolmannessa keskinäisessä kohtaamisessa sarjakärki KalPa oli parempi maalein 7–2.

KalPa meni kolmen maalin johtoon jo alle seitsemässä minuutissa. Kolmas maali tehtiin Kärppien pelatessa alivoimaa.

Kun tilanne oli toisessa erässä 5–0, Kärpät joutui alivoimalle. Monica Sarkkinen Mata (1+1) ja Anna-Kaisa Antti-Roiko (1+1) karkasivat alivoimalla ylivoimahyökkäykseen kahdella yhtä vastaan. Sarkkinen Mata syötti tarkasti ja Antti-Roiko laukoi kiekon varmasti ohi KalPa-vahti Jenna Juutilaisen ajassa 29.46.

Anna-Kaisa Antti-Roiko juhlii maaliaan. Kuva Sirpa Pöyhönen.

Erän lopulla kotijoukkue teki ottelun toisen ylivoimamaalinsa. Kolmannessa erässä puolustaja Sanni Rantala vei KalPan jo 7–1-johtoon. 

Karolína Skořepován maalintekoyritys. Kuva Sirpa Pöyhönen.

Ottelun 53. minuutilla Kärpät pääsi ylivoimalle. Emma Ekoluoma laukoi viivasta, ja maalille saatiin hyvä hässäkkä aikaiseksi. Kärppien parhaana pelaajana palkittu Sarkkinen Mata löi kiekon maaliin.

KalPan tehopelaajina häärivät Elisa Holopainen (2+1), Sanni Rantala (1+2), Salla Rantanen (0+3) ja joukkueensa parhaana palkittu Jenna Kaila (1+2). Kärppien Kati Asikaiselle kertyi ottelussa 32 torjuntaa, kun taas Juutilainen torjui 22 kertaa.

Matleena Korkiakoski ja Aino Kaijankoski puolustustehtävissä. Kuva Sirpa Pöyhönen.

Kärppien seuraavat pelit

Viikonlopun pelien jälkeen Naisten Liiga jää maaottelutauolle. Kärpät pelaa seuraavan kerran lauantaina 19.11. kello 13 Kuortaneella. Ottelua voi seurata Leijonat.tv-palvelusta.

Seuraava kotiottelu pelataan Oulun Energia Areenalla sunnuntaina 20.11. kello 17.30. Vastustajaksi saapuu KalPa. Tervetuloa kannustamaan Kärpät voittoon!