01.10.2022

Kärpät hävisi sarjakärki HIFK:lle

Kärppien lauantai-iltapäivän kotipeliin saapui vastustajaksi Helsingin IFK. Nuoresta kärppäjoukkueesta ei tänään ollut vastusta sarjan kärkijoukkueelle, ja HIFK vei pisteet maalein 1–9.

Kärppien vastuuvalmentaja Sanna Lankosaari löysi joukkueensa tämän päiväisestä pelistä myös positiivisia asioita. – Täytyy muistaa, että matkamme joukkueena yhdessä on vasta alussa ja opimme joka pelistä jotain uutta. Tänään positiivista oli, että saimme huonon alun jälkeen aikaiseksi hyvän toisen erän. Alivoimamme toimi myös hyvin HIFK:n laadukasta ylivoimaa vastaan, tuumi Lankosaari.

Ottelu alkoi HIFK:n komennossa, kun jo alle kahden minuutin pelin jälkeen taululla oli lukemat 0–2. HIFK ei jäänyt odottelemaan Kärppien heräämistä, vaan teki ensimmäiseen erään vielä kolme maalia.

Kärpät onnistui toisessa erässä pitämään vastustajansa maaleitta ja tekemään erän ainoan maalinkin. Kauden ensimmäisen maalinsa tehnyt Kati Seppänen esitteli yleisölle taitojaan. Ensin kiekonriisto oman alueen siniviivalla, vahvalla luistelulla HIFK-puolustajan ohi, ja harhautuksella kiekko ohi maalivahti Miia Vainion.

Kolmannen erän HIFK aloitti vahvasti, ja Kärpät joutuikin heti alussa alivoimalle. HIFK:n tehtyä ensin ylivoimamaalin nähtiin yksi nopeimmista Naisten Liigan maaleista. Clara Rozier luisteli suoraan keskiympyrän aloituksesta ja laukoi kiekon maaliin vain kuusi sekuntia edellisen maalin jälkeen.

Kärpiltäkin nähtiin kolmannessa erässä muutama hyvä maalintekotilanne. Jasmine Ylitalo karkasi läpiajoon alivoimalla, ja Tilli Keränen aavisti HIFK-pelaajien syötön hyökkäyspäässä ja pääsi nokikkain maalivahdin kanssa. Lisämaaleja Kärpille ei enää kuitenkaan nähty.

Kolmannen erän puolivälissä HIFK:n ykkösketjun sentteri ja joukkueensa parhaana pelaajana palkittu Sanni Vanhanen (3+3) teki vielä kaksi maalia. HIFK:n tehopelaajina ottelussa häärivät myös Vanhasen laiturit Emilia Vesa (2+4) ja Julia Liikala (1+3).

Kärppien parhaana pelaajana palkittiin Seppänen. Kati Asikaisella oli maalillaan kiireinen iltapäivä, kun torjuntoja kertyi 45.

Kärppien seuraava peli

Sunnuntaina 2.10. kello 15.30 alkavassa ottelussa Kärpät saa vieraakseen Rauman Lukon. Viime viikonlopun vieraspelissä Kärpät kukisti Lukon maalein 6–3. Tervetuloa Oulun Energia Areenalle kannustamaan Kärpät voittoon!

 

25.09.2022

Kärpät voittoon Raumalla

Kärppien länsirannikon kiertue päättyi voittoon Rauman Lukosta numeroin 3­–6. Ottelun tehohahmona Oona Havana latoi hattutempun. Ylivoima oli Kärpillä tänään armotonta: jokaisesta ylivoimasta maali.

Maalihanat aukesivat ajassa 7:35 Oona Havanan (3+0) tuikatessa kiekon yläpörsään Aino Kaijankosken (2+1) syötöstä. Viitisen minuuttia myöhemmin Kärpät sai ensimmäisen ylivoiman, ja Kaijankosken tykki puhui taululle 0–2 Tilli Keräsen (1+2) ja Anna-Kaisa Antti-Roikon (0+2) esityöstä.

Lukko kavensi heti perään 1­–2 maalinkulmalta, ja näissä numeroissa poistuttiin erätauolle.

Toisessa erässä Kärpät teki ottelua itselleen vaikeaksi jäähysumalla. Alivoimalla purkukiekko katsomoon ja vain 29 sekuntia myöhemmin vielä kolmas jäähy. Lukko sai hyödynnettyä ylivoimasta kuitenkin vain yhden lisäosuman ja peli oli 2­–3. Erän lopulla oli Kärppien vuoro näyttää miten ylivoima pyörii. Seitsemän sekuntia ja Kaijankosken veto viuhui taas nuottaan, taululla 2–4. Syöttöpisteet Veera Pitkäselle (0+1) ja Keräselle.

Kolmannessa erässä Lukko painoi reippaammin päälle, mutta Keränen syvensi raumalaisten ahdinkoa Eerika Hautalan (0+1) syötöstä 2–5:een. Lukko sai vielä kolmannen osuman yläkulmavedolla ja haki viimeisellä minuutilla tasoitusta ilman maalivahtia. Loppukaneetiksi jäi Havanan hattutempun viimeistellyt heitto omalta siniviivalta tyhjään pömpeliin kolme sekuntia ennen loppusummeria.

– Hyviä ja laadukkaita laukauksia vaan maalia kohti ja pelaajia maskiin maalivahdin eteen, Havana valottaa ylivoiman reseptiä.

Tälle kaudelle Kärpistä Lukkoon siirtynyt Ada Ukkola rokotti entistä seuraansa kahden syöttöpisteen verran.

Kärppien maalilla liigadebyyttinsä pelannut Iina Olinki torjui kiekon 22 kertaa, Lukon maalilla Saara Rintamaa joutui torjuntatöihin 37 kertaa.

Seuraava ottelu

Kärppien kausi jatkuu neljän ottelun kotiputkella. Lauantaina 1.10. klo 14:00 vieraaksi Oulun Energia Areenalle saapuu HIFK, ja heti perään sunnuntaina 2.10. klo 15:30 Lukko vuorostaan Raksilassa.

24.09.2022

Kärpille piste Turusta

Kauden ensimmäinen kohtaaminen TPS:n kanssa ratkottiin Turussa lopulta pitemmän kaavan kautta voittolaukauksilla.

Emännät saivat otteluun nopeasti kahden maalin johdon kahdesta ylivoimasta. Kärpät kavensi tilanteeksi 2­–1 Oona Havanan (1+0) laukauksella maalin edestä. Syöttöpiste kavennusosumasta Noora Tukiaiselle (0+1). Näistä lukemista poistuttiin erätauolle.

Toiseen erään Kärpät tuli ryminällä. Jasmine Ylitalo (1+0) tasoitti ottelun 2–2:een maalin edustalta Tilli Keräsen (0+2) syötöstä kun erä oli vanhentunut vasta minuutin. Muutamaa minuuttia myöhemmin Monica Sarkkinen Mata (1+0) vei Kärpät 3­–2 johtoon puolustajalle hiukan harvinaisemmalla tavalla aivan maalin edestä. Johtomaalista syöttöpisteet Keräselle ja Emma Ekoluomalle (0+1).

– ­Näin että Tilli pääsi hyvin vauhtiin kiekon kanssa keskialueella, ja lähdin tukemaan hyökkäystä. Tillin laukaus osui maalivahdin takapatjaan josta sain irtokiekon tökättyä mailalla sisään, Sarkkinen Mata kertaa osumaansa.

TPS otti takaa-ajajaksi jouduttuaan aikalisän, ja saikin pelin tasan 3­–3 vajaata minuuttia myöhemmin.

Kolmannessa erässä tilastoihin kirjaantui vain yksi jäähy kummallekin ja ratkaisua haettiin seuraavaksi jatkoajalla. Maalia ei syntynyt vaikka molemmilla oli paikkoja, joten edessä oli voittolaukauskilpailu.

Voittolaukauksissa TPS oli tehokkaampi ja kuittasi lisäpisteen plakkariinsa.

Päävalmentaja Sanna Lankosaari oli tyytyväinen joukkueen esitykseen. –­ Alku oli meiltä hermostunutta ja vastustaja oli tehokas ylivoimassa. Viidellä viittä vastaan pärjättiin hyvin. Kati (Asikainen) pelasi maalilla erinomaisen pelin.

– ­Paransimme tasoamme viime viikosta, toki joka osa-alueella on vielä parannettavaa, varsinkin puolustuspäässä. Jatkoajallakin paikkoja ratkaista peli olisi ollut, mutta viimeistelyyn meidän pitää vielä kiinnittää huomiota, Sarkkinen Mata komppaa valmentajaa.

Kärppien maalilla Kati Asikainen joutui torjuntatöihin 42 kertaa, TPS:n Suvi Saarinen torjui 28 kertaa.

Seuraava ottelu

Kärppien seuraava ottelu on heti huomenna 25.9. klo 14:15 Lukon vieraana Raumalla. Ottelua voi seurata Leijonat.tv:stä.

18.09.2022

Kuortane vei pisteet Raksilassa

Kärppien kauden ensimmäinen kotiottelu Raksilassa päättyi vierasjoukkue Kuortaneen 3–1-voittoon. Sarjataulukosta Kärpät löytyy neljän pelatun ottelun jälkeen kymmenen joukkueen liigassa sijalta seitsemän.

Kotijoukkue Kärpät aloitti ottelussa maalinteon, kun Jasmine Ylitalo teki ottelun avausmaalin jo 58 sekunnin kohdalla. Kuortaneen Neea Pelkonen tasoitti ottelun ajassa 16.28. Kuortane meni vielä ensimmäisen erän lopussa johtoon Aino Krookin maalilla.

Pelkonen teki Kuortaneelle ottelun toisen maalinsa kolmannessa erässä. Pian tämän jälkeen Kärpät pääsi pelaamaan ylivoimaa, kun ottelua oli jäljellä vajaat neljä minuuttia. 

Aikalisän jälkeen Kärppien valmennus otti maalivahdin pois ja näin päästiin pelaamaan koko ylivoima kuudella neljää vastaan. Kolmannessa erässä 12 kertaa ja koko ottelussa 26 kertaa torjunut Kuortaneen maalivahti Emilia Kyrkkö ei enää ollut ohitettavissa Kärppien hyvistä yrityksistä huolimatta.

Kärppien vastuuvalmentaja Sanna Lankosaari kehui joukkueensa hyvää taistelua lopussa. – Alussa ei oltu oikein hereillä, mutta parannettiin loppua kohti. Lopussa meillä oli paljon maalipaikkoja, mutta ei vain saatu tehtyä tarvittavia maaleja.

Ottelun parhaina pelaajina palkittiin molemmista joukkueista maalivahdit. Kärppien Kati Asikaiselle kertyi 12 torjuntaa.

Kärppäkapteeni Aino Kaijankoski harmitteli tappiota pelissä, joka olisi ollut täysin voitettavissa. – Teimme pieniä huolimattomuusvirheitä. Kausi on tosin vasta alussa ja peli tulee vielä paranemaan. Pystymme kyllä voittamaan, kun teemme kovasti töitä ja haluamme voittoa tarpeeksi, tuumi joukkueensa kokeneimpiin pelaajiin lukeutuva Kaijankoski.

Kärppien seuraavat pelit

Ensi viikonloppuna Kärpät lähtee vierasreissulle Länsirannikolle. Lauantaina 24.9. pelataan Turussa TPS:n vieraana kello 13.20 alkavassa ottelussa. Heti seuraavana päivänä ohjelmassa on ottelu Raumalla Lukkoa vastaan kello 14.15. Ottelut ovat katsottavissa Leijonat.tv-palvelusta.

 

17.09.2022

Kärpille tappio Kuopiossa

Kärpät kohtasi lauantaina myöhäisillan ottelussa KalPan Kuopiossa. Maalirikas ottelu päättyi KalPan 9–3-voittoon.

Kärpät sai otteluun huonon alun, ja kotijoukkue oli jo neljän minuutin jälkeen kahden maalin johdossa. KalPan kolmannen maalin jälkeen kauden ensimmäisen maalinsa tehnyt Emma Ekoluoma ja Oona Havana (2+0) kavensivat tilanteeksi 3–2 ensimmäisessä erässä.

Kärppien kolmas maali syntyi kolmannen erän alussa. Tämän jälkeen KalPa teki vielä viisi maalia ja pisteet jäivät Kuopioon. 

KalPalle hattutempun viimeisteli RoKista täksi kaudeksi KalPaan siirtynyt Jenna Hietala. Kolme pistettä keräsivät KalPasta myös Salla Rantanen, Kaisla Kortelainen ja Tanja Koljonen.

Kärppien kausi jatkuu huomenna sunnuntaina 18.9. klo 17.30. Ensimmäisessä Oulun Energia Areenalla pelattavassa ottelussa vastustajana on Team Kuortane.

11.09.2022

Kärpät jäi Espoota vastaan maaleitta

Kärpät pelasi Hämeenlinnan avausturnauksen toisen ottelunsa kotijoukkueena hallitsevaa mestaria Kiekko-Espoota vastaan. Kiekko-Espoo oli läpi ottelun parempi ja vei voiton maalein 0–1.

Kärppien päävalmentaja Sanna Lankosaari sai viikonlopun aikana hyvää tietoa siitä, missä Kärpät tällä hetkellä menee suhteessa muihin. – Tänään pelasimme tasaisemmin kuin eilen. Harmittaa, että vastustaja pääsi tekemään maalin meidän vaihtovirheemme takia. Niitä kuitenkin pelissä sattuu. Rikkonaisessa pelissä alivoimamme toimi hyvin, kertoi Lankosaari.

Ensimmäisessä erässä nähtiin vauhdikasta peliä. Espoolaiset hallitsivat erää, mutta maaleja ei kumpikaan joukkue saanut tehtyä. Ainoat tilastomerkinnät olivat Kärppien kaksi jäähyä.

Kiekko-Espoo aloitti toisen erän vahvasti. Kärpät taisteli kuitenkin erän alussa hyvin yhden alivoiman pitäen espoolaiset poissa maalinteosta. Ottelun ainoa maali nähtiin ajassa 26.31, kun Sofia Nuutinen haastoi hyvin yksi vastaan yksi -tilanteessa ja veivasi kiekon maaliin. 

Pian maalin jälkeen Kärpät joutui jälleen alivoimalle. Asikainen torjui kuitenkin maalintekoyritykset varmasti. Kärppien pelaajista erityisesti Oona Havanan johtama ykköskenttä sai ajoittain aikaan hyviä tilanteita Jenna Silvosen vartioimalle Kiekko-Espoon maalille.

Oona Havana vauhdissa. Kuva Sirpa Pöyhönen.

 

Kolmanteen erään Kärpät paransi peliään hyökkäyssuuntaan. Heti erän alussa Emma Ekoluoma ja Kati Seppänen loivat hyvän maalintekopaikan. Kärpät pääsi myös pelaamaan yhden ylivoiman. Parhaat tilanteet ylivoimalla pelattiin maalin eteen Veera Pitkäselle ja Seppäselle, ja Aino Kaijankoski pääsi myös laukomaan viivasta.

Hetkeä myöhemmin Havana järjesti hyvän maalintekopaikan Monica Sarkkinen Matalle. Lisäksi jo aiemmissa alivoimatilanteissa nopeuttaan esitellyt Anna-Kaisa Antti-Roiko karkasi puolittaiseen läpiajoon.

Anna-Kaisa Antti-Roikon maalintekoyritys. Kuva Sirpa Pöyhönen.

 

Maalintekotilanteista huolimatta kiekkoa ei tänään saatu ohi Silvosen. Kärppien ottelun lopun kiri tyssäsi ajassa 58.16 otettuun jäähyyn. Loput erästä jouduttiin pelaamaan alivoimalla eikä päästy yrittämään tasoitusta kuudella viittä vastaan.

Kärppien parhaana pelaajana palkittu Asikainen venyi ottelussa kiekon tielle 43 kertaa. Toisessa päässä Silvonen torjui 19 kertaa.

Kati Asikainen torjuntatöissä. Kuva Sirpa Pöyhönen.

 

Kärppien kausi jatkuu ensi viikonloppuna vierasottelulla Kuopiossa lauantaina kello 20. Sunnuntaina pelataan ensimmäistä kertaa Raksilassa, kun kello 17.30 alkavassa ottelussa vastustajaksi saapuu Kuortane.

 

10.09.2022

Kärpät aloitti kautensa voitolla

Kärpät pelasi kauden ensimmäisen pelinsä Hämeenlinnassa pelattavassa aloitusturnauksessa järjestäjäseura HPK:ta vastaan. Kärppien nuori joukkue voitti ottelun 5–4 tehtyään voittomaalin tasaisessa kamppailussa viime minuuteilla. 

Oona Havanan (1+3) johtama ykkösketju aloitti maalinteon jo ottelun toisella minuutilla. Havana laukoi Anna-Kaisa Antti-Roikon (1+2) laukauksen paluukiekosta kiekon maalin kattoon. Toisen maalin teki Tilli Keränen (3+1) suoraan Havanan aloitusvoitosta, laukoen kiekon maaliin pelaajaruuhkan takaa hieman ennen erän puoliväliä. 

Antti-Roiko täydensi kolmikon hienon erän ajassa 17.35 siirtämällä Kärpät jo 0–3-johtoon. Havana laukoi kohti maalia, ja Antti-Roiko oli terävänä maalin edessä laukoen rebound-kiekon yläkulmaan.

Kärpät aloitti toisen erän vahvasti. Keränen ja Antti-Roiko karkasivat ylivoimalla kahdella yhtä vastaan hyökkäykseen. Keränen käytti kiekon Antti-Roikolla ja latoi kiekon reppuun upeasta poikkisyötöstä ajassa 22.23.

Tämän jälkeen tahtipuikkoa heilutteli HPK. Ensin Kärpät hukkasi kiekon omassa päädyssä ylivoimalla, ja maalille vapaaksi jätetty Lucia Zaborska teki joukkueensa avausmaalin.

Kärppien sortuessa jäähyilyyn, Jutta Stoltenberg ja Karolina Erbanova tekivät HPK:lle ylivoimamaalit. Julia Matejkova tasoitti pelin ajassa 37.13. Kärpät pelasi erän lopussa vielä ylivoimaa jopa viidellä kolmea vastaan onnistumatta maalinteossa.

Kolmas erä oli tasaista ja tiukkaa vääntöä. Kärpät pääsi ottelun viime minuuteilla ylivoimalle, kun HPK otti jäähyn maalivahdin estämisestä. Ottelun ratkaisijaksi nousi hattutempun iskenyt Keränen. Puolustaja Aino Kaijankoski syötti viivalta kiekon laitaan Havanalle, jonka upeasta poikkisyötöstä Keränen lämäsi kiekon takakulmaan.

Tilli Keräsen veto painuu yläkulmaan. Kuva Sirpa Pöyhönen.

 

Kärppien maalivahti Kati Asikainen huhki ottelussa 24 torjuntaa. Ottelun tasaisuutta kuvastaa sama määrä torjuntoja toisessa päässä kaukaloa HPK:n Salla Sivulalla. Kärppien parhaana pelaajana palkittiin ansaitusti Keränen.

Päävalmentaja Sanna Lankosaari oli tyytyväinen joukkueensa suoritukseen. – Positiivista oli, miten hyvin olimme valmiita pelaamaan jo alusta saakka. Toisessa erässä joukkueen kokemattomuus näkyi, mutta kolmannessa erässä olimme periksiantamattomia ja teimme hienon nousun. Ykkösketju teki tällä kertaa kaikki maalit ja maalivahtimme pelasi hyvän ottelun, mutta myös muut kentät hoitivat oman roolinsa hienosti, kiitteli Lankosaari.

Maalijuhlintaa. Kuva Sirpa Pöyhönen.
17.04.2022

Pääsiäissunnuntain pronssiotteluun runkosarjan kolmas Kärpät sai vierakseen runkosarjassa viidenneksi sijoittuneen TPS:n.

Ottelu alkoi turkulaiskomennossa. Vieraat menivät avauserän puolivälin jälkeen johtoon 1–0 ja toisen erän alkuminuuteilla TPS iski jo 2–0.

Kärpät oli kuitenkin päättänyt taistella ja Eveliina Huttula (1+1) vapautti kotijoukkueen kavennuksella 1–2. Syöttöpisteet Suvi Käyhkölle (0+2) ja Reetta Lindholmille (0+1).

Tämän jälkeen Kärpät teki ottelusta itselleen vaikean ottamalla peräperää jäähyt väärästä vaihdosta ja 34 sekuntia ennen jäähyn loppua 2+10 selästä taklaamisesta. TPS:n ylivoima ei saanut myllytettyä viidellä kolmea vastaan enää enempää maaleja.

Kolmannessa erässä Tilli Keränen (1+0) toi Kärpät tasoihin 2–2 Huttulan tarjoilusta.

Tasatilanteessa mitalien kohtaloa ratkottiin jatkoerässä. Koko ottelun kiihkeästi mukana ollut yleisö jatkoi Kärppien kannustamista myös alivoimalla Kärppien saatua jäähyn keskialueen kampista, kun kiekkoa tavoitellut maila jäi TPS:n pelaajan jalkoihin.

Kärkäs karvaus alivoimalla palkittiin, kun Käyhkö katkaisi syötön keskialueella ja Kärpät pääsi hyökkäämään kahdella kahta vastaan. Poikkisyöttö löysi Anna-Kaisa Antti-Roikon (1+0) lapaan ja laukaus ohi TPS:n maalivahdin. Pronssimitalit Kärpille maalein 3–2.

Verkko heiluu! Anna-Kaisa Antti-Roiko lämää Kärpät voittoon jatkoerässä alivoimalla.

 

Kärppien maalilla Kati Asikaiselle kirjattiin 38 torjuntaa ja TPS:n maalivahdille 21.

Pelit jatkuvat syksyllä uuden kauden merkeissä. Kiitos kannattajille kuluneesta kaudesta ja tervetuloa otteluihin jälleen syksyllä!

09.04.2022

Kärpät–HIFK 4–6

HIFK vei nimiinsä ensimmäisen välieräkohtaamisen Helsingissä keskiviikkona. Vieraat saivat salama-alun toiseen kohtaamiseen Raksilassa lauantaina kun heti ensimmäinen laukaus upposi kärppämaaliin vain minuutin pelin jälkeen.

Helsinkiläiset olivat selvästi reippaammalla jalalla liikkeellä ottelun avauserässä. Erän puolivälissä HIFK meni jo 2–0 johtoon lyötyään ylivoimalla irtokiekon sisään kärppävahti Kati Asikaisen jaloista.

HIFK:lla oli mahdollisuus lisätä johtoaan rangaistuslaukauksella, kun irtokiekosta väännettiin pitkään sekavassa kasassa kärppämaalin edessä ja tuomari näki tilanteessa kenttäpelaajan sulkevan kiekon käteensä. Asikainen veti kuitenkin pitemmän korren patjatorjunnalla.

Kärpät pääsi avauserän loppua kohti pelin juoneen mukaan ja kavensi tilanteeksi 1–2 viimeisellä minuutilla Tilli Keräsen (1+1) laukauksella. Syöttöpisteet Jonna Yli-Mäenpäälle (0+1) ja Monica Sarkkinen Matalle (0+1).

Toisessa erässä HIFK takoi peräperää kolme maalia ja taululla seisoi jo 1–5. Jälleen erän viimeisellä minuutilla Kärpät kavensi, kun Anna-Kaisa Antti-Roiko (1+0) pääsi pystysyötöstä läpiajoon ja pelasi tilanteensa loppuun tälläämällä rebound-kiekon pienestä kulmasta ohi HIFK:n moken. Oivaltavasta syötöstä tehopiste Reetta Lindholmille (0+1).

Kolmas erä alkoi rytinällä, HIFK ryntäsi suoraan aloituksesta hyökkäykseen ja tinttasi numeroiksi 2–6 kun erä oli vanhentunut 9 sekuntia. Kärpät taisteli kuitenkin sinnikkäästi ja sai kavennusmaalin hyökkäyksen toisesta aallosta, maalin takaa syöttö Jasmine Ylitalolle (1+0) maalin eteen ja kiekko pömpeliin. Esityöt maaliin Emma Ekoluoma (0+1) ja Sari Wäänänen (0+1).

Kati Asikaisella riitti töitä Kärppien maalinsuulla.

 

HIFK sai vuorostaan jäähyn kiekon sulkemisesta käteen, kun Kärppien purkukiekon kädellä alas ottamisessa kiekko oli tuomarin mielestä liian kauan hanskassa. Kärppien ylivoima tuotti lisäosuman Eveliina Huttulan (1+0) rystypuolen vanhanaikaisella ja tulostaululla komeili 4–6. Syöttöpiste Keräselle.

Peliajan käydessä vähiin Kärpät joutui alivoimalle, mutta vielä tarjoutui oljenkorsi HIFK:n saadessa myös jäähyn. Kärpät käytti aikalisän ja yritti ilman maalivahtia viidellä neljää vastaan viimeiset 32 sekuntia, mutta maaleja ei syntynyt ja näin toinenkin välieräottelu HIFK:lle loppunumeroin 4–6.

Torjuntoja kertyi ottelussa Kärppien Kati Asikaiselle 38 ja HIFK:n maalivahdille 23.

Seuraava ottelu

Välieräsarja jatkuu Helsingissä heti huomenna 10.4. klo 15:00, jolloin finaalipaikka on katkolla HIFK:lle. Mikäli Kärpät voittaa, pelataan 4. ottelu Raksilassa keskiviikkona 13.4. klo 18:30.

Ensimmäinen finaali ja pronssiottelu pelataan sunnuntaina 17.4. runkosarjassa paremmin sijoittuneen joukkueen kotihallissa.

31.03.2022

Kärpät–Kuortane 6–1

Kärpät tuli kolmanteen puolivälieräotteluun päättäväisenä katkaisemaan ottelusarjaa. Pakkovoiton tarvinnut Kuortane koetti painaa ärhäkästi Kärppien päätyyn kiekon perään, mutta kotijoukkue rokotti hyökkäyspään kiekonriistosta 1–0 jo kolmen minuutin kohdalla. Anna-Kaisa Antti-Roikon (2+1) illan ensimmäisestä osumasta syöttöpisteet Reetta Lindholmille (0+1) ja Jonna Yli-Mäenpäälle (1+4).

Kuortane pääsi avauserässä kahteen otteeseen ylivoimalle. Kärpät haastoi tiukasti alivoimalla eivätkä vieraat saaneet juuri ylivoimapyöritystä pystyyn. Kärppämaalilla Kati Asikaisen riitti napsia helppoja koppeja.

Toisessa erässä Kärpät pisti turbovaihteen päälle. Alle kolmen minuutin Antti-Roikon lämäri liruu Kuortaneen maaliin. Syöttöpisteet Aino Kaijankoskelle (0+2) ja Yli-Mäenpäälle. Vain reilua minuuttia myöhemmin Sofia Harju (1+0) teki ensimmäisen Naisten Liigan maalinsa pujottelemalla kiekon kanssa keskeltä Kuortaneen pelaajien välistä, laukaus nuottaan ja kiekko talteen. Syöttöpiste Kati Seppäselle (0+1).

Kärpät joutui jälleen vajaalle hyökkäysalueen kulmauksen takakarvauksessa tapahtuneesta Kuortaneen pelaajan kaatumisesta. Kuortaneen ylivoima tuotti vain vaarattomia vetoja kohti Asikaista.

Kuortaneen joutuessa vuorostaan alivoimalle Kärpät pyöritti ylivoimamyllyä terhakkaasti, mutta ilman lisäosumia.

Oona Havana (2+0) irtautui Kuortaneen puolustajasta varsinaisella balettiharhautuksella ja pisti kiekon maaliin saaden ansaitut aplodit yleisöltä. Syöttötehot maalista Yli-Mäenpäälle ja Kaijankoskelle. Toiselle erätauolle poistuttiin tilanteessa 4–0.

Kolmannessa erässä Kärpät kilautti maalikehikkoa ja tilanne tarkastettiin videolta, mutta kiekko ei ylittänyt maaliviivaa. Kotijoukkue jatkoi vyörytystä ja hyökkäyksestä jääneen irtokiekon survoi maalin edestä Havana sisään. Syöttöpisteet Eveliina Huttulalle (0+1) ja Yli-Mäenpäälle.

Kuortane tavoitteli pystysyötöllä läpiajoa keskeltä, Asikainen tuli maaliltaan vastaan ja pelasi kiekon syrjemmälle. Se ei kuitenkaan auttanut pitkäksi aikaa, kun samantien Kärpille tuli jäähy väärästä vaihdosta ja Kuortane sai lopultakin palkinnon viivalaukauksen painuessa kärppäverkkoon. Vielä viimeisellä minuutilla Yli-Mäenpää takoi loppulukemiksi 6–1 reboundista vieraitten maalivahdin tultua kauas vastaan. Syöttöpisteet Suvi Käyhkölle (0+1) ja Antti-Roikolle.

Torjuntoja kertyi Kärppien Kati Asikaiselle 25 ja Kuortaneen maalivahdille 43.

Seuraava ottelu

Kärppien välierävastus selviää tulevana viikonloppuna. Välierät alkavat keskiviikkona 6.4. joko kotona tai vieraissa, toinen ottelu pelataan lauantaina 9.4.