10.05.2021

Viikonloppuna Raksilassa vietettiin onnistunutta Try Out -tapahtumaa

Joukkueemme Try Out -tapahtumaa vietettiin Raksilassa menneenä viikonloppuna 8.-9.5. Tapahtumaan osallistui joukkueemme kesäringin lisäksi pelaajia mm. RoKista, JYPistä, KalPasta ja HPK:sta. Pelaajia oli paikalla sopiva sekoitus eri seuroista.

Uuden päävalmentajamme Samuli Hassin mietteet tapahtumasta:

Kaiken kaikkiaan tapahtumasta jäi todella positiivinen fiilis. Pelaajat kertoivat, että viikonloppu oli todella mukava ja voimauttava. Pääsin itsekin tutustumaan huipputyyppeihin ja tulevaisuuden nimiin.

Viikonloppu koostui kahdesta lajitaidollisesta aamun jääharjoituksesta ja iltapäivästä osallistujista kootut joukkueet (Kärpät Valkoinen ja Kärpät Musta) pelasivat vastakkain. Jääharjoittelua tukien viikonloppu sisälsi myös oheisharjoittelua. Pelaajien palautteissa huokui positiivisuus:

Jääharjoitukset aamulla olivat kivat, kun lauantain ja sunnuntain harjoitteissa oli sopivia eroja ja niiden teemat rakentuivat oikeassa järjestyksessä“.

Onnistumisia useilla osa-alueilla

Tapahtumassa päästiin tavoitteeseen monilla eri asteikoilla. Koko viikonloppu toi onnistumisia ryhmäytymisen ja lämminhenkisen ilmapiirin luonnissa. Kaikilta ulkopuoleltakin tulleilta pelaajilta saimme tietää, kuinka helppoa oli tulla ryhmään mukaan, kehui Hassi tapahtuman onnistumista. Hassi korosti myös, kuinka tapahtuman sujuvuus meni nappiin, kun järjestelmälliset asiat ja vapaa-aika olivat sopivassa tasapainossa. Kiitosta saivat myös joukkueen toimihenkilöt, joiden apu ja panos oli erinomainen. Samaan aikaan joukkueen omat pelaajat eläytyivät tapahtumaan juuri sopivalla tavalla.

Valmennuksen näkemys tapahtumasta

Valmennus näki ryhmäytymisen olevan suuri osa sitä, että jännityksen helpotus ja eläytyminen saatiin vapaaksi heti ensimmäisestä oheisharjoituksesta lähtien. Meillä oli noin kaksi joukkueellista pelaajia mukana, joten tiesin yhtenäisen ilmapiirin ja hauskojen ryhmä- ja oheisharjoitteiden luovan kasvutarinaa kummallekin joukkueelle.
Vauhti ja nopeus jäällä oli kovalla tasolla. Myös aamujäällä käytyjen asioiden ja teemojen tuominen iltapäivän pelijäihin oli iso plussa, sillä pelijään taso koveni toiselle päivälle huomattavasti. Vaikka fyysinen väsy ja pitkä viikonloppu painoi jaloissa, pelilliset ratkaisut ja luovuus eri tilanteissa oli sunnuntaina suuressa kasvussa. Musta joukkue nappasi voiton lauantaina ja valkoinen joukkue sunnuntaina. Aika nappiin mentiin tasaisuudenkin parissa. Tapahtuma antoi valmentajille suuren avun ja avaavan kuvan siitä, millaisia pelaajia Kärppä-paidassa nähdään ensi kaudella. Tästä on hyvä jatkaa!
Katso Monica Sarkkinen Matan ja Veera Pitkäsen mietteet lauantaiaamulta:

21.04.2021

Valmennustiimi jatkaa ensi kaudella Sanna Lankosaaren johdolla

Kärppien valmennustiimi kaudelle 2023–24 on pitkälti sama kuin tälläkin kaudella. Vastuuvalmentajana jatkaa joukkueen valmennustiimiin jo kaudesta 2018–19 asti kuulunut Sanna Lankosaari.

Sanna Lankosaari

Lankosaaren aisaparina toimii Satu Kiipeli, joka siirtyi kaudeksi 2022–23 liigajoukkueeseen valmennettuaan kuusi kautta Kärppien akatemiajoukkuetta.

Psyykkisenä valmentajana jatkaa Marjo Mäyrä, jolle alkava kausi on roolissaan Kärpissä jo seitsemäs. Mäyrä on toiminut myös Tyttöleijonien psyykkisenä valmentajana kaudesta 2019–20 lähtien. Koko naiskolmikko omaa vahvan pelaajataustan niin SM-sarjassa kuin kansainväliselläkin tasolla.

Marjo Mäyrä

Fysiikkavalmentajana jatkaa Raimo Huhtanen.

Raimo Huhtanen

 

10.04.2021

Oulun Kärppien naisten liigajoukkueen Try Out 8.-9.5.2021 

Tulevan kauden valmistelut ovat käynnissä ja kartoitamme uusia potentiaalisia pelaajia kauden 2021-2022 liigajoukkueeseen.

Oulun Kärppien naisten liigajoukkue järjestää try out -tapahtuman äitienpäiväviikonloppuna 8.-9.5.2021 Raksilassa, Oulussa. Tapahtuma sisältää neljä jääharjoitusta sekä oheisharjoittelua ja kaksi ruokailua (kaksi jäätä + ruokailu per päivä).

Try out -pyynnöt ja yhteydenotot tapahtumaan tai joukkueeseen liittyen sähköpostilla  päävalmentaja Samuli Hassille, samuli.hassi@gmail.com, viimeistään 30.4.2021 mennessä.

Lisätiedot joukkueen toiminnasta manageri Saija Tarkilta, karpatnaisetliiga@gmail.com 

Jos koronavirustilanne muuttaa suunnitelmia järjestää tapahtuma turvallisesti, kutsumme leirille ilmoittautuneita pelaajia vierailemaan harjoituksiimme kesäharjoittelun aikana.

04.03.2021

Anna-Kaisa Antti-Roiko kauden 2020-2021 tulokas

Oulun Kärppien hyökkääjä Anna-Kaisa Antti-Roiko on valittu Naisten Liigan kauden 2020-2021 tulokkaaksi (Noora Räty -palkinto). Antti-Roiko keräsi Naisten Liigan runkosarjassa 19 ottelussa tehot 4+12 ja olin Kärppien sisäisen pistepörssin kolmanneksi tehokkain nainen. Myös alemmassa jatkosarjassa Antti-Roiko oli sisäisen pistepörssin kolmas tehoilla 4+7 (9 ottelua).

Kaikki Naisten Liigan palkitut Leijona.fi

Antti-Roiko palkitaan toisessa puolivälieräottelussa lauantaina 6.3. Kärpät-KalPa.

Tutustu Anna-Kaisaa lisää! 

Kärppien Anna-Kaisa Antti-Roiko maalinteossa

Anna-Kaisa Antti-Roiko maalinteossa runkosarjaottelussa Kärpät-HPK. Kuva: Sirpa Pöyhönen

01.03.2021

Kärpät kohtaa puolivälierissä KalPan

Kärpät voitti Naisten Liigan alemman jatkosarjan ja kohtaa keskiviikkona 3.3. alkavassa puolivälieräsarjassa KalPan Kuopiosta. Naisten Liigan puolivälierät piti pelata alkuperäisen suunnitelman mukaan paras viidestä menetelmällä, mutta koronatilanteen vuoksi Naisten Liigan johtoryhmä teki päätöksen, että puolivälierä ottelusarjat pelataan paras kolmesta.

KalPa-Kärpät puolivälieräsarjan ottelut

ke 3.3. klo 18.30 KalPa – KalPa

la 6.3. klo 12.30 Kärpät – KalPa

su 7.3. klo 16.30 KalPa – Kärpät (tarvittaessa)

Kärpät lähtee puolivälieriin hiukan altavastaajan asemassa. Joukkueet ovat kohdanneet tällä kaudella kaksi kertaa ja KalPa on niistä vienyt molemmat 2-4 ja 3-2. Ottelut ovat kuitenkin ollut tasaisia ja KalPan joukkue on ollut viime viikolla toistamiseen karanteenissa korona-altistumisen vuoksi. KalPan karanteeni loppui 27.2., joten joukkue ei ole pystynyt harjoittelemaan yhdessä kahteen viikkoon. Nyt on siis Kärppien aika iskeä. Naisten Liigan välierä alkaa ti 9.3. ja finaalipaikka ratkeaa paras viidestä menetelmällä.

Katso päävalmentaja Janne Salmelan ja kapteeni Suvi Käyhkön mietteet tulevasta ottelusarjasta.

 

 

28.01.2021

Kärppien puolustus vahvistuu

Kärpät saa kokoonpanoon huippuluokan vahvistuksen, kun viime syksynä lopettamisestaan ilmoittanut puolustaja Isa Rahunen palaa Kärppien joukkueeseen. Rahunen otti syksyllä etäisyyttä jääkiekkoon ja halusi keskittyä siviilielämään. Syksy on mennyt CrossFitin, töiden sekä ystävien parissa ja hänestä tuli myös alkuvuodesta sylikummi siskon lapselle. Vuoden vaihteen jälkeen ajatukset kuitenkin lähti suuntaamaan taas kevääksi jäähallin suuntaan. Keskusteluja käytiin valmennuksen ja kokeneiden pelaajien kanssa, ja oli itsestään selvää, että joukkue toivotti Rahusen tervetulleeksi joukkueeseen loppukaudeksi.

Katso Isan mietteet paluusta joukkueeseen ja kaukaloon. Klikkaa kuvaa👇

Isa Rahunen kärppäpaidassa

Rahunen kaukalossa sunnuntaina Lukkoa vastaan

Kärpät kohtaa sunnuntaina 31.1. klo 12.00 Rauman Lukon. Rahunen nähdään tälle kaudelle ensimmäisen kerran Kärppien kokoonpanossa. Ottelu pelataan ilman yleisöä, mutta katsottavissa suorana lähetyksenä Ruutu+ palvelusta.

15.01.2021

Ottelut pelataan ilman yleisöä

Kärppien joukkue pelaa ensimmäisen kotiottelunsa Naisten Liigan alemmassa jatkosarjassa sunnuntaina 17.1. klo 12.00 Jyväskylän JYPiä vastaan. Oulun alueella on voimassa sisä- ja ulkotilaisuuksien yleisörajoitukset. Näin ollen myös Kärppien naisten liigajoukkueen ottelut pelataan suljetuin ovin ja ilman yleisöä. Rajoitukset ovat voimassa 1.2.2021 asti. Tarkemmin rajoituksista Oulun kaupungin verkkosivuilta.

Ottelut suorana Ruutu+ palvelusta

Kärppien ottelut ovat nähtävissä suorina lähetyksinä Ruutu+ palvelusta. Pyrimme kehittämään jatkuvasti ottelulähetyksiämme. Sunnuntain ottelussa selostajana huippu ja sanavalmis Bartavege. Tule meidän mukaan ruudun välityksellä!

Kärppien jatkosarjan ottelut

su 17.1. klo 12.00 Kärpät – JYP

su 31.1. klo 12.00 Kärpät  – Lukko

la 6.2. klo 13.00 Kärpät – Roki (mahdollisesti voi siirtyä sunnuntaille 5.2.)

la 20.2. klo 12.30 Kärpät – Sport

su 21.2. klo 12.00 Kärpät – Kuortane

 

19.12.2020

Joukkue äänesti kapteenin ROHM Semiconductor -pelaajaksi

Yhteistyökumppanimme ROHM Semiconductor arvojen mukaan valittiin joukkueemme syyskauden pelaaja. ROHM Semiconductor on japanilainen puolijohdevalmistaja. Yhtiö valmistaa mikropiirejä ja elektroniikkakomponentteja. ROHMin arvoihin kuuluu terveellinen ja energinen elämäntyyli sekä yhteistyö kaikkien tiimin jäsenten välillä.

Valinta tehtiin äänestämällä pelaajien kesken. Syyskauden pelaajaksi valittiin joukkueemme kapteeni Suvi Käyhkö, joka edustaa ROHMin arvoja:

  • asettaa joukkueen oman edun tavoittelun edelle
  • kohtelee joukkuekavereita kunniottavasti
  • motivoitunut päivittäiseen työntekoon

Katso Suvin haastattelu:

01.12.2020

Koronavirus keskeyttää myös Naisten Liigan

Jääkiekkoliiton liittohallitus on tiistai-iltana pitämässään ylimääräisessä kokouksessa päättänyt keskeyttää Jääkiekkoliiton alaisten sarjojen kilpailutoiminnan vallitsevan koronavirusepidemian vuoksi ajalle 2.-31. joulukuuta. Päätös koskee myös Naisten Liigaa ja miesten Mestiksen pelejä. Lisätietoja Jääkiekkoliiton tiedotteesta.

Jääkiekkoliiton hallituksen päätökset eivät sen sijaan koske miesten Liigaa, joka toimii omana organisaationaan.

Kärppien viimeinen runkosarjan ottelu perutaan

Kärppien piti pelata viimeinen Naisten Liigan alkusarjan ottelu lauantaina 5.12. klo 12.00 Oulun Energia areenalla Vaasan Sportia vastaan. Jääkiekkoliiton hallituksen tänään tekemän päätöksen seurauksena ottelu perutaan.

Kärppien sijoitus kahdeksas

Naisten Liigan alkusarja ehdittiin pelaamaan lähes kokonaan ja sarjasijoitukset määräytyvät pistekeskiarvon mukaan. Kärpät sijoittui Naisten Liigassa kahdennakseksi. 19 pelatussa ottelussa Kärppien pistekeskiarvo oli 1,21. Kärppien kausi jatkuu (alkuperäisen suunnitelman mukaan) vuodenvaihteen jälkeen alemmassa jatkosarjassa. Alemassa jatkosarjassa pelaavat Kärppien lisäksi Team Kuortane, RoKi, Rauman Lukko, Vaasan Sport ja Mestis karsinnasta yksi joukkue. Alemman jatkosarjan kaksi parasta joukkuetta pääsevät Naisten Liigan playoffs-otteluihin.

 

Tiedotamme jatkosta heti, kun saamme lisää tietoa!

 

26.10.2020

Kärppien joukkueesta hyökkääjä Ida Karjalainen Naisten maajoukkueeseen

Hyökkääjä Ida Karjalainen on valittu Naisten maajoukkueen otteluleirille Kuortaneelle 3.-7.11.2020. Maajoukkue pelaa leirillä JYPin ja Ässien poikajoukkueita vastaan. Ruotsin Naisten maajoukkue kohtaa todennäköisesti joulukuussa. Joukkueen kokoonpano katsottavissa Leijonat.fi.

Ida Karjalainen johtaa Kärppien joukkueen sisäistä pistepörssiä tehoin 6+8=14 ja on koko Naisten Liigan pistepörssissä sijalla 12.

Kärppäpelaaja Ida Karjalainen antaa kopoja joukkuekavereille

Ida Karjalainen tuulettaa maalia Kärpät-TPS ottelussa 11.10.2020 Kuva: Sirpa Pöyhönen