11.09.2021

Kuortaneelta mukaan kolme pistettä ja onnistumisia

Kärpät aloitti pirteästi Naisten Liigan avauksessa. Kuortaneelta mukaan tuli täydet kuusi pistettä ja onnistumisia. Ensimmäisen Naisten liigaottelun tänään pelannut Emma Ekoluoma iski ensimmäisen liigamaalin ja muutama minuutti myöhemmin toisen.

Emma Ekoluoma ja Naisten Liigassa 1.maali

Peli alkoi Kuortaneen kovalla ja luisteluvoimaisella paineella heti ensimmäisestä vaihdosta alkaen. Maalivahti Kati Asikainen kuitenkin piti vierasjoukkuetta pelissä mukana, jossa myös Kärpät sai alivoima tapettua.

Saimme käännettyä pelin hallinnan meille ensimmäisen erän loppupuolella, mistä lähtien joukkue pääsi peliin paremmin mukaan ja alkoi luoda enemmän maalipaikkoja. Tämä johti myös pelin avausmaaliin.

Tilli Keränen avasi koko joukkueen kauden maalitilin ajassa 18:32. Toinen erä jatkui Kärppien hallinnassa. Vieraat piti kiekkoa ja pyörityksiä syntyi Kuortaneen päähän. Eveliina Huttula kasvatti Kärppien johdon 0-2 ylivoimalla. Kolmannessa erässä Kärpät näytti osaamistaan ja joukkueen pelihuumori, rohkeus ja luovuus olivat parhaimmillaan. Emma Ekoluoma liigauran ensimmäinen maali syntyi ajassa 45:00 ja muutama minuutti myöhemmin toinen osuma 0-4 ylivoimalla. Keränen, Oona Havana ja Anna-Kaisa Antti-Roiko ketju sai onnistumisia ja jokainen hyökkääjä pääsi tänään maalin makuun. Kärpät voitti ottelun 1-6. Kärppien maalissa tänään torjunut Asikainen torjui ottelussa yhteensä 17 kertaa.

Kaiken kaikkiaan kaikilla osa-alueilla pitää olla tyytyväinen, varsinkin kun puolustajien kiekollinen rohkeus kasvoi pelin aikana. Vastustajan hyökkäykset eliminoitiin pääosin vaarattomiksi, joka jätti heidän laukaukset vähälle määrälle. Nyt levätään pari päivää ja lähdetään kohti ensi viikon koitosta Ilvestä vastaan.

Summasi ottelun jälkeen myös ensimmäisen Naisten liigaottelun luotsannut Kärppien päävalmentaja Samuli Hassi.

Seuraava ottelu

Kärppien seuraava ottelu pelataan sunnuntaina 19.9. klo 13:15 poikkeuksellisesti Oulun Baari Areenalla. Kotiareenalle, Oulun Energia areenalle, Kärpät pääsee pelaamaan kotiottelun lauantaina 2.10. klo 12:00 Ilvestä vastaan.