01.07.2021

Oulun Kärppien joukkue kaudelle 2021-2022 on valmis

Kärppien nuorentunut joukkue lähtee kauteen uuden päävalmentajan Samuli Hassin johdolla. Hassin mietteet kesäkaudesta:

Nyt alkavaa kautta silmällä pitäen olen päässyt näkemään arjessa, millainen joukkue meillä on. Olen tutustunut hiljattain pelaajiin henkilökohtaisesti kesäkauden aikana ja voin kertoa, että kyseessä on sinnikäs, taitava ja potentiaalinen ryhmä, jossa on hienoja tyyppejä. Kyseessä on nuori joukkue, mikä on mielestäni hyvä asia tulevaisuutta ajatellen. Tämä antaa valmentajalle asetelmat valmentaa ja kehittää pelaajia pitkäjänteisesti. Pyrin luomaan joukkueessa ympäristön, missä on mahdollista kehittyä kokonaisvaltaisesti niin pelaajana, kuin ihmisenäkin. Valmennuksen, huollon ja kaikkien toimihenkilöiden kanssa koen tulleeni tosi hyvin toimeen. On huippua tietää olevansa osa ryhmää, jossa välitetään aidosti joukkueen tekemisen laadusta ja hyvinvoinnista. Kesäkauden treenit ovat nyt valmennuksen osalta taputeltu, josta pelaajat siirtyvät omatoimiselle jaksolle heinäkuun ajaksi. Odotan suurella mielenkiinnolla elokuuta ja sitten nähdään, kuinka pelaajat ovat omatoimisen treenijakson suorittaneet. Jokaisen pelaajan kanssa ollaan asetettu pieniä tai jopa isompiakin henkilökohtaisia tavoitteita, joita kohti ohjata omaa toimintaa kesän aikana harjoittelun suhteen.

Kärppien joukkue kaudelle 2021-2022 valmiina

Alkukeväästä julkaistiin runkopelaajiemme Suvi Käyhkön, Jonna Yli-Mäenpään, Eveliina Huttulan, Aino Kaijankosken, Monica Sarkkinen Matan ja Ada Ukkolan sopimukset. Maalivahtikaksikko on tuttu jo viime kaudelta, Johanna Oksman ja Kati Asikainen. Puolustuspäätä johtavat Aino Kaijankoski, joka viime kaudella nousi joukkueen kärkkipakiksi ja jo seitsemännen kauden kärppäpaidassa aloittava Reetta Lindholm. Uudet 17-vuotiaat puolustajat Veera Pitkänen ja Eerika Hautala nousevat joukkueeseen Kärppien Naisten Akatemia joukkueesta. Viime kaudella loukkaantumisista kärsineet Heli Allinen ja Iina Tohila ovat edelleen loukkaantuneiden listalla. Viime kauden lopussa joukkueeseen liittynyt Isa Rahunen ei jatka joukkueen mukana.

Aino Kaijankoski Kärpät-HPK ottelussa

Puolustaja Aino Kaijankoski. Arkistokuva Sirpa Pöyhönen

Maalivahdit

Johanna Oksman

Kati Asikainen

Puolustajat

Monica Sarkkinen Mata

Kristiina Meriläinen

Reetta Lindholm

Inka Kervinen

Aino Kaijankoski

Ada Ukkola

Sofia Harju

Veera Pitkänen

Eerika Hautala

Nuoret tähtipelaajat johtavat Kärppien hyökkäystä

Kärppien hyökkäystä johtavat seuran nuoret omat lupaukset Tilli Keränen, Oona Havana ja Anna-Kaisa Antti-Roiko, jotka ovat tyttöjen maajoukkueen kärkipelaajia ja ovat vahvasti myös murtautumassa naisten maajoukkuerinkiin. Kolmikko tulee harjoittelemaan kaudella myös Kärppien poikajoukkueiden mukana. 

Joukkueen taistelija ja Oulun Kärppien vuoden naispelaajaksi kaudella 2020-2021 valittu Sari Wäänänen pukee jälleen kärppäpaidan päälle. Hämeenlinnan Pallokerhoa viime kaudella edustanut kalajokialainen Jasmine Ylitalo, 19, vahvistaa joukkueen hyökkäystä. Uutta ja nuorta voimaa hyökkäyspäähän tuovat Emma Ekoluoma, 15  ja Kati Seppänen, 15, jotka viime kaudella edustivat Kärppien Akatemia joukkueen lisäksi RJK:ta.

Tilli Keränen Oulun Kärpät Naiset 2020-2021

Hyökkääjä Tilli Keränen. Arkistokuva Sirpa Pöyhönen

Hyökkääjät

Sari Wäänänen

Suvi Käyhkö

Eveliina Huttula

Jonna Yli-Mäenpää

Anna-Kaisa Antti-Roiko

Tilli Keränen

Oona Havana

Jasmine Ylitalo

Emma Ekoluoma

Kati Seppänen

Laura Männikkö

Kiia Nousiainen

Valmennusryhmä runko pysyy samana

Joukkueen uudella päävalmentajalla Samuli Hassilla on tuttu valmennustiimi kasassa. Valmennuksessa jatkavat Sanna Lankosaari, Vesku Vehkaperä (fysiikkavalmennus), Marjo Mäyrä (henkinen valmennus) ja Arttu Kuusjärvi (videovalmennus). Uutena valmennustiimiin liittyy maalivahtivalmentaja Erkko Korpela.

Music: Hard Sell Hotel by Shane Ivers – https://www.silvermansound.com

Naisten Liiga käynnistyy avausviikonloppuna Hämeenlinnassa

Naisten Liiga alkaa syyskuussa 11.-12.päivänä Hämeenlinnassa järjestettävässä kauden avausviikonlopussa. Kärpät avaa kauden Team Kuortanetta vastaan lauantaina 11.9. ja heti seuraavan päivän aamulla Kärpät kohtaa RoKin. Kärppien ensimmäinen kotiottelu Raksilassa pelataan lauantaina 19.9. ja Ouluun vierailemaan saapuu Tampereen Ilves.

Katso koko runkosarjan otteluohjelma. Otteluajat päivittyvät lähempänä kauden alkua.