02.10.2022

Kärpille piste kotiottelusta Lukkoa vastaan

Kärppien viikonlopun toinen vastustaja oli jo viime sunnuntailta tuttu Rauman Lukko. Kärpät oli voittanut aiemman kohtaamisen maalein 6–3. Tällä kertaa Kärpät joutui tyytymään yhteen pisteeseen, kun Lukko vei 4–5-jatkoaikamaalillaan voiton Raumalle.

Jatkoajan alussa Kärpät pääsi pelaamaan ylivoimaa yli puolitoista minuuttia, kun kolmannen erän lopun hyvä kärppähyökkäys oli päättynyt Lukon jäähyyn. Kotijoukkue saikin useita hyviä yrityksiä ja viisi laukausta kohti maalia, mutta ottelussa yhteensä 44 kertaa torjunut Lukon maalivahti Katriina Saarenmaa piti maalinsa puhtaana. 

Lukon selvittyä jäähystä, karkasi Aliisa Toivonen läpiajoon ja varmisti iltapäivän toisella maalillaan voiton raumalaisille. Syöttöpiste kirjattiin viime kaudella Kärpissä kiekkoilleelle Ada Ukkolalle.

Kärppien vastuuvalmentaja Sanna Lankosaaren mukaan joukkue sai pelistä juuri sen verran pisteitä kuin työmäärällään ansaitsikin. – Ylivoimamme oli tänään tehotonta, vaikka pääsimme sitä pelaamaan kahdeksan minuuttia. Paremmalla asenteella voisimme päästä parempiin tuloksiinkin. Pitää vain uskoa, että kun sitoutuneesti opettelemme yhdessä joukkueemme pelitapaa, niin kyllä se vielä palkitsee.

Kehuja Lankosaari antoi erityisesti kolmoskentän hyökkääjille. – Heiltä nähtiin tänään rohkeaa ja joukkueen arvojen mukaista pelaamista. Lisäksi ilahdutti Eevi Siermalan ensimmäinen liigamaali.

Kärpille ottelun alku oli eiliseen tapaan huono. Jo ajassa 1.22 Roosa-Maria Kangasniemi vei Lukon johtoon. Puolustaja Veera Pitkänen toi kauden ensimmäisellä maalillaan Kärpät tasoihin, kun ottelua oli pelattu reilut 11 minuuttia. 

Kärppien johtomaali kirjattiin Oona Havanalle (1+1) vain 37 sekunnin kuluttua tasoitusmaalista. Lukko kuitenkin tasoitti pelin 2–2:een erän loppupuolella.

Toinen erä pelattiin jälleen maalien suhteen tasaisissa merkeissä. Lukko meni ajassa 9.13 johtoon. Anna-Kaisa Antti-Roikon tasoitusmaali jäi Kärppien ainoaksi toisessa erässä.

Kolmannessa erässä tulokaspuolustaja Siermala vei Kärpät 4–3-johtoon ajassa 45.17. – Siinä tuli vain yhtäkkiä kiekko vastaan hyökkäysalueella ja heitin sen sinne maalille, kertasi Siermala maaliaan. – Oli kyllä vauhdikas peli. Olihan meillä paljon yritystä, mutta tarvittavia maaleja ei vain nyt saatu aikaan.

Lukon Emmi Katila kuitenkin tasoitti ottelun, kun kolmatta erää oli jäljellä reilut neljä minuuttia.

Kärppien seuraavat pelit

Kun liigaa on pelattu kahdeksan kierrosta, Kärpät on kymmenen joukkueen liigassa kuudentena. Kärppien takaa sijoilta 7–8 löytyvät Kärppien seuraavat vastustajat HPK ja Ilves.

Ensi viikonloppuna Kärpät pelaa jälleen kaksi kotiottelua Oulun Energia Areenalla. Lauantaina 8.10. kello 11 vastustajana on ensimmäistä kertaa tällä kaudella Ilves. Sunnuntaina 9.10. kello 13 pelataan HPK:ta vastaan. Tervetuloa kannustamaan Kärpät voittoon!