26.10.2022

Kärpille tappio voittomaalikilpailussa

Kärpät lähti hakemaan Naisten Liigassa harvinaisesta arki-illan ottelusta revanssia Team Kuortanetta vastaan. Joukkueiden ensimmäisessä kohtaamisessa Kuortane oli vienyt pisteet Raksilasta maalein 3–1. Tällä kertaa pelattiin tasaisesti voittomaalikilpailuun saakka, Kuortaneen voittaessa lopulta 3–4.

Jo toisessa perättäisessä ottelussa maalin tehnyt Matleena Korkiakoski aloitti Kärppien maalinteon ensimmäisessä erässä. Syöttäjäksi maaliin merkittiin Karolína Skořepová. Toisessa erässä Kuortane teki kaksi maalia, ja päätöserään Kärpät lähti maalin takaa-ajoasemasta.

Kärppien kiri tuotti tulosta, kun jo 22 sekunnin kohdalla Oona Havana laukoi pelin tasoihin. Syöttöpisteen maaliin sai hyvän avaussyötön vauhtiin Havanalle antanut Emmi Puusaari.

Kärpät pääsi erän puolivälissä johtoon. Kati Seppänen antoi syötön viivaan puolustaja Pitkäselle, jonka laukaus painui maskin takaa Kuortaneen maalivahti Emilia Kyrkön taakse.

Kotijoukkueen riemu oli kuitenkin ennenaikaista. Kuortane tasoitti ottelun ylivoimalla ajassa 56.02 Sofia Karin maalilla.

Jatkoajalla ei maaleja nähty, joten ottelu venyi voittolaukauksille. Kärppien viidestä laukojasta onnistui vain Havana, ja Nea Tervosen ja Aino Krookin tehtyä maalit Kuortane nappasi ottelusta kaksi pistettä.

Kärppien seuraavat pelit

Lauantaina 29.10. kello 15 Kärpät pelaa vierasottelun Kuortaneella. Ottelua voi seurata tuttuun tapaan leijonat.tv-palvelusta.

Kolmen pelin viikon päättää kotiottelu KalPaa vastaan sunnuntaina 30.10. kello 16.00. Tervetuloa Oulun Energia Areenalle kannustamaan Kärpät voittoon!