28.01.2023

Kärppien ja Lukon kauden neljäs kohtaaminen Raumalla oli vanhan sanonnan mukaan kuuden pisteen ottelu Kärppien pyrkiessä säilyttämään pistejohtonsa Lukon yläpuolella. Ennen ottelua Kärpät oli 7 pistettä Lukkoa edellä, kun molemmilla oli vielä 6 ottelua pelaamatta.

Kärpät aloitti playoff-paikan turvaamisen rivakasti ja meni 1–0-johtoon 39 sekunnissa Jasmine Ylitalon osumalla Emma Ekoluoman ja Noora Tukiaisen tarjoilusta. Kotijoukkue kuittasi kuitenkin tasoihin 1–1 kolme minuuttia myöhemmin.

Toisesta erästä muodostui Tilli Keräsen näytös. Ex-kärppä Ada Ukkola vei Lukon johtoon 2–1, mutta Keränen ampui Kärpät ensin tasoihin vain 12 sekuntia Lukon maalin jälkeen ja erän lopulla tykitti vielä 3–2 johtomaalin. Syöttöpisteet maaleista Aino Kaijankoskelle ja Sari Wäänäselle.

Kolmannessa erässä jäähyiltiin vuoronperää poikittaisista mailoista ja sääntöjenvastaisesta taklauksesta. Oona Havana tuuttasi Kärpät jo kahden maalin johtoon 4–2 Alisa Kylmäahon syötöstä, mutta Lukko ei luovuttanut. Kärppäjäähy kostautui Lukon kaventaessa maalin päähän ajassa 58:06. Kotijoukkue haki tasoitusta ilman maalivahtia, mutta loppulukemiksi taululle jäi Kärppien voitto 4–3.

Päävalmentaja Sanna Lankosaari kiitteli joukkueen valmiutta peliin varhain aamulla 5:30 alkaneesta bussimatkasta huolimatta, sekä sitkeyttä puolustaa johtoasemaa päätössummeriin asti.

Kärppien maalilla Kati Asikainen poimi 19 torjuntaa. Lukon veräjällä Johanna Niemi torjui 39 kertaa.

Kärpät pelaa seuraavaksi huomenna sunnuntaina 29.1. klo 15:00 Ilvestä vastaan Tampereella. Ottelun voi katsoa Leijonat.tv:ssä.