12.09.2023

Kärpille kolme pistettä Naisten Liigan avausturnauksesta

 

Otteluraportti 9.9.2023 Kärpät-TPS, Matinkylä

Kärppien liigakauden avauspeli oli Matinkylässä TPS:ä vastaan ja peli alkoikin Kärppien pitkällä painostuksella. Ensimmäiset 4 minuuttia Kärpät hallitsi peliä mielin määrin. Kärppien kova painostus sai kuitenkin takaiskun ajassa 4.36. TPS pääsi ensimmäiseen paikkaansa ja teki siitä maalin. Kärpät ei siitä lannistunut vaan jatkoi hyvää karvaus- ja luistelupeliä ja sai pelistä hyvän otteen takaisin. Erän puolen väin paikkeilla TPS:n pelikin rupesi toimimaan ja saivat muutamia hyviä paikkoja, joista 0-2 maali syntyi 9.49 ajassa. Tilanteen jälkeen Kärpät jatkoi pelin hallintaa edelleen, mutta ilman tulosta. Erä loppupuolella 19.28 TPS:n pelaaja 99 Beata Narovcova sai rangaistuksen koukkaamisesta, tätä Kärpät ei kuitenkaan vielä ensimmäisessä erässä pystynyt hyödyntämään. Ensimmäinen erä päättyi TPS:lle 2-0, joka johtui pääasiassa yksin maalivahdin hyvistä otteista.

Toisen erän alkuun Kärppien ylivoima tuotti tulosta ihan jäähyn loppuhetkillä. Maalin viimeisteli Heli Rauhala ja syöttäjät olivat Jasmin Hulanmäki ja Alisa Kylmäaho ajassa 21.13. Maali oli Helin ensimmäinen Naisten Liigassa. Maalin jälkeen Kärppien hyvä ote jatkui, mutta katkesi ajassa 24.49 Rauhalan 2 min. jäähyyn. TPS:n vaaralliselta tuntunut ylivoima ei kuitenkaan onnistunut tekemään maalia, jonka jälkeen Kärpät sai jälleen hyvän otteen peliin, ja tämä sitten palkittiin ajassa 28.09 Emma Ekoluoman tasoitusmaaliin. Maalin syöttäjinä olivat Aino Kaijankoski ja Eerika Hautala. Tämän jälkeen TPS joutui pitkään alivoimakierteeseen Kärppien päästessä kahteen otteeseen pelaamaan 5vs3 ylivoimaa, mutta ylivoima ei ottanut tällä kertaa toimiakseen ja välillä jopa TPS pääsi vaarallisiin alivoimahyökkäyksiin. TPS:n selvittyä pitkästä alivoimajaksosta, erän loppupuoli tasoittui. Kolmanteen erään lähdettiin tasatilanteesta 2-2.

Kolmanteen erään TPS tuli liukkaammalla jalalla ja Kärpät oli erän alun puolustuskannalla. Ajassa 42.18 Emmi Puusaari sai jäähyn kampituksesta ja TPS pääsi vuorostaan pelaamaan ylivoimaa. Kärpät selvitti vastustajan vaarallisen ylivoiman. Jäähyn jälkeen TPS-painostus jatkui ja johti ajassa 45.45 Sari Wäänäsen jäähyyn. Tämänkin jäähyn Kärpät onnistui selvittämään. Erän puolen välin paikkeilla Kärpät sai muutamia tilanteita, jotka johtivat hyökkäyspään aloitukseen. Ajassa 50.38 Heli Rauhala voitti P-pistealoituksen ja Sari Wäänänen pääsi suoralla laukauksella yllättämään TPS-maalivahdin. Toiseksi syöttäjäksi merkittiin Jasmin Hulanmäki. Maalin jälkeen vastustaja lisäsi painostusta ja ajassa 58.14 ottivat maalivahdin pois maalilta. Tämä ei tuottanut tulosta. Ajassa 59.33 pääsi Matleena Korkiakoski lyömään kiekon tyhjään maaliin, syöttäjänä toimi Emma Ekoluoma. Peli päättyi kärppien 4-2 voittoon. Kolmannessa erässä oli Kärppien maalivahdin Kati Asikaisen vuoro loistaa ja pitää joukkue pystyssä.

Naisten Liiga Kärpät - Tps 9.9.2023.
Kärpät – Tps 9.9.2023. Kuva: Mika Hautamäki

 

Otteluraportti 10.9.2023 HIFK-Kärpät, Matinkylä 

 

Ensimmäinen erä hallitsevaa mestaria vastaan alkoi tasaisissa merkeissä. HIFK:n ensimmäinen maali ajassa 7.40, Michaela Pejzlova nousi omalta alueelta läpi koko kentän ja pääsi yllättämään omilla yksilösuorituksillaan Kärppien ensimmäistä liigapeliä pelaavan maalivahdin Emilia Piekkarin. Tästä meni peliä eteenpäin noin minuutin verran ja oman pään P-pistealoituksen jälkeen HIFK pääsi siirtymään 2-0 johtoon. Tämän jälkeen peli jatkui pitkään vastustajan hallinnassa, mutta Kärppä-viisikko onnistui Piekkarin hyvien otteiden myötä pitämään tilanteen 2-0 erän loppuminuuteille asti. Ajassa 17.57 Heli Rauhala pääsi syöttämään Inna Korpi-Halkolan yksin läpi, joka ei jättänyt tilannetta käyttämättä hyväksi vaan hyvällä rannelaukauksella ohitti vastustajan maalivahdin tehden uransa ensimmäisen liigamaalin. Toisena syöttäjänä toimi Sari Wäänänen. Ensimmäinen erä päättyi lukemiin 2-1.  

Toisen erän alkuun Kärpät joutui alivoimalle ajassa 23.51, mutta selvittivät vastustajan vaarallisen ylivoiman. Tämän jälkeen Kärpillä oli muutama hyvä tasoituspaikka. Pelin puolivälissä HIFK:n Sanni Vanhanen teki 3-1 maalin päästen nousemaan kesken Kärppien hyökkäyksen omalta alueelta 2vs1 tilanteessa. Tästä meni muutama minuutti, kun Veera Huotari pääsi siirretyn rangaistuksen aikana muuttamaan tilanteen HIFK:lle 4-1. Ja näistä lukemista lähdettiin kolmanteen erään.  

Kolmannen erän alussa Kärpät sai hyviä paikkoja, kun kostea jää teki kepposia HIFK:n puolustajille ja Kärpät pääsivät painostamaan ja riistämään kiekkoja. Näistä ei kuitenkaan ollut maalia tuloksena. Ajassa 46.50 Julia Liikala sai kampituksesta jäähyn, mutta Kärppien ylivoima ei tätä pystynyt hyödyntämään. Jäähyn jälkeen Michaela Pejzlova pääsi tekemään Julia Liikalan ja Karoliina Rantamäen avustuksella ratkaisevan tuntuisen 5-1 maalin. Kärpät eivät tästä lannistuneet vaan ajassa 52.20 Kärppien P-pistehyökkäysalueen aloitusvoiton jälkeen Kärppien kapteeni Aino Kaijankoski pääsi kaventamaan tilanteen hyvällä rannelaukauksella maalin yläkulmaan tehden lukemaksi 5-2. Syöttäjinä toimivat Jasmin Hulanmäki ja Heli Rauhala. Tästä minuutti eteenpäin ja Karolina Skorepova pääsi tekemään liigauransa ensimmäisen maalin muuttaen tilanteen lukemiin 5-3. Essi Puusaari antoi tilanteessa syötön. Tämän jälkeenkin Kärpillä oli hyviä kavennuspaikkoja ja ajassa 58.00 Kärpät ottivat aikalisän ja maalivahdin pois. Viimeinen kaksi minuuttia pelattiin kuudella viittä vastaan, mutta Kärpät eivät onnistuneet kaventamaan maalisuhdetta. HIFK voitti pelin 5-3. Peli antoi nuorelle kärppälaumalle uskoa omaan peliin ja tekemiseen.  

 

Päävalmentaja Sanna Lankosaari oli tyytyväinen Kärppien esitykseen

 

Kärppien päävalmentaja Sanna Lankosaari kommentoi viikonlopun pelejä seuraavasti: ”Olen erittäin tyytyväinen kokonaisuuteen. Joukkueen yksi iso pelillinen tavoite tälle kaudelle on viisikon yhteistyö, niin hyökkäys-, kuin puolustuspelaamisen osalta.
Viikonloppuna joukkue osoitti että olemme oikealla tiellä. Tästä on hyvä jatkaa.”