27.09.2020

Kärppien peli yskii pahasti

Kärpät ei onnistunut voittamaan sarjanousija RoKia sunnuntaisessa ottelussa. Kärppien peliotteet ovat olleet pahasti kateissa alkukaudesta, eikä yhteistä säveltä ole löytynyt. Pisteitä on kertynyt viisi kuudessa ottelussa. Jotain on keksittävä, koska kohta ylemmän jatkosarjan paikka karkaa kauas.

Ensimmäisessä erässä Kärpät hallitsi peliä ja pitkiä pätkiä pelattiin RoKin päässä. Rokilla ei juuri paikkoja ollut erässä Aino Karppisen yksilösuoritusta lukuunottamatta. Erätauolle mentiin kotijoukkueen johdossa 1-0.

Kärppien alivoima ei ole toiminut koko alkukauden aikana ja jälleen Kärpät oli vaikeuksissa. Ajassa 26.29 RoKi meni jo ylivoimalla johtoon jo 2-0 Sanni Kontiosalon maalilla. Pari minuuttia myöhemmin Kärpät sai helpotusta, kun Oona Havana iski kavennuksen 2-1. RoKi karkaa jo 3-1 johtoon ja Kärpät kaventaa taas erän lopulla 3-2.

Heti kolmannen erän alkuu RoKi iskee jälleen ylivoimalla 4-2. Kärpät lyö painetta koko erän ajan RoKin maalille ja ajassa 53.55 Suvi Käyhkö kaventaan ottelun 4-3. Kärpät ottaa Johanna Oksmanin pois maalilta, RoKi saa kaivettua kiekon aloituksesta ja “silmät kiinni ja sinne päin”-veto menee tyhjään kärppä-maaliin RoKin omalta alueelta. Ottelun loppulukemiksi jäävät 5-3 ja RoKi nappaa kolme pistettä.

Ensi viikonloppuna Naisten Liigassa on tauko ja viikonloppu vietetään tyttökiekkopäivien merkeissä.

Seuraavat ottelut

Kärppien pisteiden metsätys jatkuu kotiotteluilla Oulun Energia Areenalla lauantaina 10.10. klo 12.00 Kärpät-HPK ja sunnuntaina 11.10. klo 13.00 Kärpät-TPS